Köyhänmiehen safari Moremin kansallispuistossa

Jou!

Perjantaina vietettiin Thusossa Alexandran ( ja siinä samassa myös minun) läksijäisiä vegeruuan, yhdessäolon ja tanssiesitysten merkeissä, ja taispa ilta jatkua vielä kanttis-baariin kaljoille. Liian myöhään bailut ei kuitenkaan jatkunut sillä seuraavaksi aamuksi oli luvassa seikkailu!! 

Lauantai-aamuksi klo 04.00 oltiin sovittu treffit Rebeccan kanssa, sillä vihdoin monen muuttujan ja vastoinkäymisen jälkeen me oltiin onnistuttu järjestämään meille päivän game drive Moremin kansallispuistoon! Rebeccan pari kamua työskentelee freelancer- oppaana ja vapaapäivänään he lupautuivat viemään minut ja saksa-mafian safarille.Aika huisia avuliaisuutta. Jäbillä ei ollut edellispäivänä vielä edes autoa mutta jostain ne sai taiottua meille vuokra-auton jotta pääsi tytöt wild lifeä katteleen.  Afrikkalaiseen tyyliin tyypit olivat kuitenkin tunnin myöhässä koska olivat tulleet himaan suoraa jatkoilta. Viimehetken pakollisten järjestelyiden ja hankintojen jälkeen ja puolitoista tuntia aikataulusta myöhässä me oltiin kuitenkin matkalla Moremi Game Reserviin!

 Vaiheilin viimeiseen saakka tän reissun kanssa ja mietin onko se todella rahan arvoista ja säästäisinkö pennoset mielummin Etelä-Afrikan biitseille ja surffaukseen, mutta päätin että onhan tää aika ainutlaatuinen tsäänssi lähteä katomaan aitoa wild lifea mitä tuijotan himassa Geographyltä enkä niin useasti täällä Afrikassa hyppää että uusi vastaava mahdollisuus ihan heti tulisi vastaan. Ja kun homma on mahdollista tehdä myös köyhänmiehen-versiona niin eiku menoksi

Matka Maunista Moremiin kesti vajaa pari tuntia, ja portilla hoidettiin kaikki paperiasiat ja sisäänpääsymaksut sekä tietty tärkeintä: pidettiin breikki aamupalaa varten! Meidän auto osoittautui olemaan maailman surkein safari-auto jossa nelivedosta ei ollut tietoakaan, ja yhden käden sormet ei riitä laskemana kertoja kun kaikkien oli hypättävä ulos kaarasta työntämään sitä eteenpäin mudassa tai hiekassa. Takapenkki oli lisäksi niin ahdas että pienimpänä mut demokraattisesti äänestettiin istumaan takakonttiin ja samalla pienenä extrana  nielemään litratolkulla pölyä. Oikeesti pyyhin mun käsivarsia märällä paperilla reissun päätteeksi ja olin ihan mustan likakerroksen peittämä.

Big Five stä näkyi vaan 2/5 ja jellonat jäi tällä reissulta bongaamatta, samoin sarvikuonot ja leopardi. Safari oli silti huisi menestys: ajelua auringonpaisteessa halki Afrikan safannien, hyvää seuraa ja paljon elukoita! Ja tietty paljon hyviä eväitä joita saksa-mafia oli hommannut mukaan kun itse välttelin vastuuta kaupassakäynnistä viimiseen saakka.  Myös  yli 50 norsun lauman tsekkailu lähietäisyydeltä oli aika letkee kokemus! Koko päivän aikana nähtiin puistossa kolme muuta autoa, eli ihan omassa rauhassa sai olla vaikka aluksi jännitin hiljaisuudessa että millainenkohan täyteen tupattu turistirysä puisto tulee olemaan. Onneksi ei

Aikaisemmin pohdiskelin safareiden eettisyyttä ja sitä miten ne vaikuttavat eläimiin, ja heti alkuunsa kyseenalaistin tämän oppaille. Homma oli kuitenkin reilassa ja asiantuntevat oppaat hoitavat asiansa eläimiä ja luontoa kunnioittaen. Kaikki roskaaminen, eläinten häirintä, reitiltä poistuminen yms oli tiukasti kiellettyä. Eläinten ruokinta oli ehdottomasti pannassa ja edes puoliksi syötyä omenaa ei saanut viskata pusikkoon etteivät elukat totu ruokkimiseen.  Viisi / viisi siitä että homma pyörii täysin luonnon ja eläinten ehdolla, koska ilman niitä ei tursmia ole ja ilman turismia ei ole toimeentuloa. 

                                                

Päivän omatoimireissulle tuli kokonaisuudessaan hintaa 450 pulaa( n 40euroa) joka sisälsi auton vuokran, bensat ja sisäänpääsyn puistoon, eväät ja juotavat. Voittaa jokaisen hinnan mihin oon törmännyt safarifirmojen tarjoamana, tällainen tietty vaatii että sulla on oma auto tai hyviä suhteita. Suhteita jotka ymmärtää taloudellisen ahdingon mutta haluaa silti ystävällisyyttään auttaa toteuttamaan tämän once in lifetime jutun. Muutenkaan en ehkä lähtisi omalla autolla yksin harhailemaan ilman että on huippu neliveto alla ja kartat, gbssät ja muut systeemit. Hyvän oppaan kanssa saa kuitenkin reissusta paljon enemmän irti ja oppii sikana luonnosta! Opin mm. että täysikasvuinen krokotiili voi olla vuoden päivät syömättä ja miltä norsut näyttää vihaisina. Epämukavasta kyydistä huolimatta täyden kympin reissu!

Kiitos huolenpidosta Botswana,

aika siirtyä rajan taakse ja lähteä tsekkaamaan miten vaarallinen se Etelä- Afrikka onkaan!

-julia

Scenic flight over the Okavango

Jou!

Viime lauantaina käytiin meidän muiden vapaaehtoisten, Rebecan ja Sandran eli saksa-mafian,  kanssa scenic flightilla Okavangon deltan yllä!

 Maunissa on varmaan kymmeniä pieniä lentofirmoja jotka tarjoaa näitä maisemalentoja, mutta me päädyttiin valitsemaan MackAir- niminen lafka koska hinnat olivat kohtuulliset ja Rebecca tunsi monta heidän pilottiaan. Olin ihan super-innoissani tästä reissusta sillä koko viisi viikkoa oon vain möllöttänyt tässä samassa kylässä poistumatta varmaan kymmentä kilometriä kauemmas. Samalla kaikki kaverit on ravanneet ties missä safareilla, game driveilla, vaelluksilla ja seikkailuilla, kun mun lähin kosketus wild lifeen on ollut virtahepojen bongaus Backpackers- hostellin joella.. Ennen pääsiäistä tutkin ja koitin kilpailuttaa parin safarifirman hintoja yhden päivän game drivelle Moremin kansallispuistoon, mutta kun päiväreissun hinnat kipusi helposti yli 2000 pulaan niin pääsiäisen ohjelmaksi jäi lähinnä tyhjän toimittaminen. Siksi olikin aivan mahti sattuma että saksa-mafia kutsui mut mukaan maisemalennolle koska a) se ei ollut törkeän kallis b) näin vaikka mitä elukoita ja luontoa! 

Lauantai-aamuna 6.30 hyppäsin fillarin selkään ja poljin lentokentälle. Valittiin aamulento koska ajateltiin eläinten olevan silloin aktiivisempia kuin keskipäivän kuumuudessa, ja näkyvyyden olevan hyvä.  Meitä lähti yhteensä 6 ihmistä + pilotti, eli pikkuruinen lentokone oli täynnä. Mitä enemmän osallistujia on niin pienempi hinta on nokkaa kohden.En ole ikinä ennen ollut niin pienessä lentokoneessa, vitsi miten siistiä se oli vaikka lentäminen ei olekkaan mun suosikkijuttuja maailmassa.

Okavangojoki muodostaa Okavangon deltan, eli suisto- ja suoalueen joka on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2014 saakka. Okavango on samalla yksi maailman suurimmista sisämaasuistoista ja eliölajistoltaan mahdottoman rikas ja monipuolinen. 

Lentokone lensi n. 150-200 metrissä, eli semi matalalla jotta pystyttiin bongaamaan eläimiä. Meidän espanialainen pilotti Rodriqes oli ihan mahtava ja erotti vaikeasta maastosta kiraffeja, norsuja, seeproja, virtahepoja,buffaloita, antilooppeja yms. ja osoitti meille mihin kannattaa tähyillä. Eläinten näkemistä yläilmoista ei voi varmasti mitenkään verrata kunnon game driveen jossa eläimiä näkee ihan jopa ihan parin metrin etäisyydeltä, mutta tälläiselle noviisille sekin oli jo khuulia. 

Hinnan lisäksi mua on vähän arveluttanut safarien eettisyys ja se kuinka puistoon vaeltavat ihmismassat vaikuttavat eläinten normaaliin käyttäytymiseen ja elämiseen. Monet firmat varmasti hoitavat hommansa asiallisesti eivätkä häiriste eläimiä millään tavalla, mutta sitten oon kuullut juttuja niistä safariporukoista jotka autolla jahtaamalla jahtaavat seepralaumoja vain että turret saisivat parempia kuvia lähietäisyydeltä. Jotkut hurjapäisimmät tippejä kalastelevat oppaat vievät asiakkaita myös off roadeille ja ajeluille pimeän aikaan, mikä on järkyttävän vaarallista niin asiakkaiden kuin eläinten puolesta, en hyväksy enkä halua sellasita tukea.

 Jo ennen ilmaan nousua kapteeni selvensi meille että sääntöihin kuuluu ettei lentsikalla saa kierrellä eläimien yllä rinkiä yms. Tottakai kallisteltiin ja kieputtiin niin että lentopelkoista olis varmaan hirvittänyt, mutta lauman ylle ei saanut jäädä kiertämään kehää vaan oli vain lennettävä omaa reittiä yli ja ohi and thats it.

Hintaa tälle reilun tunnin kestäneelle lystille tuli 520 pulaa, eli vajaa 50 euroa. Reissu oli hintansa arvoinen ja suosittelen tähän perspektiiviin tutustumista jos tänne päin maailmaa sattuu! Toisten en varmaan enään lähtsi, mutta ensikertalaiselle aika huisi juttu.

 Voi myös mennä tsillailemaan pilottien ja safarioppaiden suosimiin baareihin ja lyöttäytyä seuraan, koska silloin saattaa saada hyviä diilejä, kuulee hurjia tarinoita + ne on älyttömän kovia kavereita kiskomaan kaljaa joten seura on taattua

Maunin kylä yläilmoista

-julia

happiness is state of mind

Aikaa Maunissa on vierähtänyt nyt jo yli kuukausi. Mihin päivät oikein katoaa? Kuukausi sitten kattelin kalenteria ja nieleskelin kyyneleitä miettien että aika tuntuu ikuisuudelta, että tulevasta kuukaudesta tulee loputtoman pitkä ja kurja. Lopulta aika on mennytkin aivan huomaamatta, eikä ollenkaan niin kurjasti kun alussa negistelin. En valehtele siitä että koko aika olisi ollut huippukivaa ja aivan parasta koskaan, koska ei se ole. Olen nähnyt paljon surullisia ja raskaita asioita, joutunut miettimään oman elämäni arvoja uudelleen, ollut väsynyt ja stressaantunut. Olen ikävöinyt kotiin enemmän kuin ikinä, itkenyt iltaisin ja välillä jopa pelännyt. Samalla kuitenkin olen saanut tehdä parasta työtä ikinä, oppinut valtavasti uutta ja saanut tulla osaksi yhteisöä. Tuntemattomista ihmisistä on tullut kavereita ja ystäviä, naapurin sveitsiläisestä vara-äiti joka huolestuu ja soittaa perään jossen ole pimeään mennessä kotona.

Mitä aika Botswanassa on siis minulle tähän menessä opettanut?

-Olen oppinut näppärästi suhailemaan fillarillani vasemmanpuoleisessa, välillä jopa kaaottisessa liikenteessä. Aamuruuhka ei enään hirvitä ja 7 kilometrin työmatka suuntaansa taittuu iisisti. Itseasiassa aamun ekat tunnit on parhaita, koska silloin ei ole niin tolkuttoman kuuma ja pyöräilystä voi oikeasti nauttia. Sen lisäksi että väistelen kaistapäisiä taksikuskeja, pitää varoa myös aaseja, lehmiä, räksyttäviä koiria ja jokapaikkaan sinkoilevia vuohia. Herätän aika paljon huomiota pyöräillessäni koska paikallisilla täällä ei ole pyöriä, ellei sitten kuulu johonkin polkupyöräclubiin? Lapset tykkää vilkutella, huudella ja juosta pyörän vierellä. Silti en vieläkään tajua nelitasoristeyksien  toiminnan logiikkaa, muutakun että älä jää auton alle

- Muutenkin aamut on mun uusia suosikkeja eikä aamuherätykset ole ollenkaan niin pahoja vaikka olen niitä viimeiset 10 vuotta suorastaan vihannut. Oikeastaan on ihan jees herätä 6.30 ulos istuskelemaan ja fiilistelemään.Rakastan sitä kun aurinko nousee ja alkaa lämmittämään, linnut ja eläimet heräilee ja ilmassa tuoksuu Afrikan aamu. Yöt on alkaneet muuttua vähän jopa viileiksi tässä talvea kohti mentäessä, villasukkia tai pipoa ei silti pysty vieläkään käyttämään

- Lepakot on ärsyttäviä, äänekkäitä, ällöttäviä ja inhottavia, mutta ei vaarallisia. Mun huoneessa on siis alkanut olla joka yö lepakoita, ja aamulla lepakon paskaa lattiat täynnä. En ymmärrä mistä ne oikein tulee, koska joka ilta ennen kuin sammutan valot tutkin joka kolon ja piilon ettei niitä pirulaisia ole missään. Yöllä niitä kuitenkin ilmestyy jostain tyhjästä ja pitää herätä avaamaan ovi ja päästämään ne ulos. Ekana yönä säikähin aika huolella ja 0.5 sekuntia kun olin ylös sängystä ja ulkona huoneesta kirkumassa. Nyt kuitenkin pystyn jo hoitamaan tilanteen ihan tsillisti. Ja ne ei ole mitään söpöjä pikku-lepakoita, vaan sellasia joiden siipienväli on varmaan 20-30 cm. Hemmetin vampyyrit

-Olen oppinut jo melkein jokaisen muksun nimen töissä, vaikka paikalliset nimet onkin sika vaikeita. Sen lisäksi varsinkin pienimmistä on vaikea edes erottaa ovatko he tyttöjä vai poikia, koska kaikilla lyhyt tukka ja saman tyyliset kuteet. Suloisia ovat silti jokainen, haluan adoptoida kaikki messiin suomeen!

-Totutellut juomaan hanavettä vaikka välillä se onkin keltaista ja maistuu ruohikolta (masutautien saldo edelleen 0)

-Uskaltautunut suihkuun ja vessaan vaikka siellä onkin ollut sammakoita, torakoita ja kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Muutenkin pikkuhiljaa ja varmoin askelin koittanut totutella kaikkiin näihin ällöttäviin otuksiin ilman että saan pelkohalvausta joka kerta

-Tottunut myös sietämään sähkökatkoksia ja sitä että juoksevaa vettä ei aina vaan ole. Ja että suihkun kanssa on aina kaksi mahdollisuutta: vettä tulee tai vettä ei tule. Tai että kesken suihkun vesi vaan loppuu

-Vuodenajat on täällä päinvastaiset kuin Suomessa. Täällä mennään kohti talvea kovaa vauhtia, kun kotona taas lähestyy kesä. Tosin talvella täällä ei kyllä ole mitään tekemistä oikean talven kanssa

-Tutkinut ja ihmetellyt tätä kylää, löytänyt suosikki- pyöräilyreitin ja alkanut hahmottaa ympäristöä huolimatta siitä että oon suunnistajana mega-surkea ja hahmotuskyky on nolla

-Oppinut pitämään puoleni taksikuskien kanssa jotka tykkää pyytää multa länkkärilisää.Vaikka ajattelisi että 10 pulaa extraa tuonne ja kymppi tuonne, niin viikossa ja kuukaudessa se onkin jo yllättävän paljon. Muutenkin monet tuntuu elävän harhaluulossa että valkoinen tarkoittaa automaattisesti rikasta, eikä ne tahdo ymmärtää kun selitän ettei mulla ole paljoa rahaa

-Olen ottanut osaa paikallisiin uskonmenoihin, ollut tosi hämmentynyt ja jopa vähän säikähtänyt. Kirkossa kaikki laulaa ja tanssii ja bailaa. Olen nähnyt kun pyhä henki valtaa ihmiset ja ne kaatuilee,itkee ja puhuu kielillä ja mitäköhän vielä, aika hulluja hommia. Ja kirkonmenot kestää vähintään sen neljä tuntia, ei ole mikään pikkuinen sessio jaksaa seisoa se. Oli kuitenkin huippua miten avoimesti seurakuntalaiset ottivat mut vastaan useampana sunnuntaina ja palveluksen jälkeen kaikki halusi ottaa valokuvia mun kanssa, hassua

-Löytänyt oman suosikkiravintolan jonka työntekijät tuntee mut jo nimeltä ja muistaa että syön mun nuudelit mietona enkä tulisena

-Hiffannut että on täysin ok lähteä yksin hengailemaan hostellille/ syömään / kaljalle koska seuraa kyllä löytyy aina jos vaan haluaa. Välillä myös kun et halua. Oikeastaan on täysin hyväksyttävää viikonloppuna viettää koko päivä vain itsensä seurassa koska töissä joudut olemaan kuitenkin super-sosiaalinen eikä kukaan jaksa sitä 247. 

- Virtahevot on aivan jäätävän isoja etkä halua joutua vastakkain sellaisen kanssa. Niiden bongailu rannalta on kyllä kivaa. Haluat myös välttää krokotiileja eikä niitä takapihan pythoneitakaan välttämättä kannata mennä silittämään

- Välillä on hyvä heittäytyä ja seikkailla. Mitä avoimmin mielin on liikenteessä sitä oudoimpiin ja huikeimpiin juttuihin joutuu pääsee mukaan

-Paikallinen aikakäsitys on vähintään joustava, joskus olematon. Termit kohta, pian, juuri nyt ja illalla/päivällä/aamulla voivat käsittää oikeastaan ihan mitä vain. Jos joku sanoo olevansa jossain ''kohta'' se on 5-50 minuutin välillä, eikä välttämättä edes silloin. Hurjan ärsyttävää, samalla kuitenkin niin vapauttavaa. Paikalliset osaa myös olla super-kiireisiä oikeasti olematta, tai minun eurooppalaiseen kiireys-käsitteeseen se ei ainakaan mätsää. Töitä voi tehdä yksi tyyppi ja kolme muuta vain kattelee ympärillä, mutta kaikki työskentelevät silti kovin kiireisinä kovalla effortilla

-Olen fiilistellyt kauniita auringonlaskuja ja nousuja, juonut viskia aamuun saakka ja nukkunut huiviin kapertyneena autossa. Ihmetellyt kaatosadetta ja maailman isoimpia ukkosmyrskyja, katsonut kun taivas valkkyy salamoiden tahdissa ja tuntenut olon niin kovin pieneksi

Viimeisena ja tarkeimpana

Antanut maailman muistuttaa jalleen kerran siita etta

 Onnellisuus on mielentila

-julia

PS. aiti ja lampi,  mina tulen pian kotiin<3