Kirjoittaja

Kuka?

Papereissa ikää 22, henkisesti ikuinen kuusitoistavuotias. Ammattia ei ole, mutta se valkoinen lakki löytyy pölyttymässä jossain laatikossa. Tavoitteena valmistua yhteisöpedagogiksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta joskus vuonna X. En osaa edelleenkään derivoida tai risteyttää banaanikärpäsiä, mutta kun toveri tarvitsee heikossa hapessa kyytiä venyneen baari-illan jälkeen, minä ja mersu riennetään hätiin. Esikoinen, mutta perheen toiseksi pienin, senttejä varessa 157 ja 4 milliä päälle. Tukka takussa, ihossa viisi leimaa ja jalassa ne halvimmat tossut jotka kaupasta löytää.

Ensimmäisen kerran pakkasin rinkkani 19vuotiaana, kun suuntasin kohti Venezuelaa ja jatkoin siitä liftaamaan ympäri Tobagoa muutamaksi kuukaudeksi. Seuraavaksi valloitettiin Kaakkois-Aasiaa vuosina 2013-2014, jonka jälkeen keväällä 2015 hyppäsin koneeseen suuntana muutaman kuukauden extempore-seikkailu Ecuadorissa. Tammikuussa starttasi Väli-Amerikan tournee josta siirryin kätevästi muutaman päivän eurooppa-breikin kautta täysin uuteen maanosaan: Afrikkaan. Muutama kuukausi vierähti Botswanassa vapaaehtoistöiden merkeissä ja tällähetkellä lokaatio on Kapkaupungissa Etelä-Afrikan sydämessä

''Ei meit oo tänne kaikkee tietämään tehty, en tunne ketään kuka ei ois kerran erehtyny. Anna vähän ymmärryst niin saat sen kyl sit takas, älä oo mustasukkanen sille jolle koko maailma on rakas''

Päässä paljon suunitelmia tulevaisuudesta jotka on hyviä paperilla, mutta ääneen sanottuna jo melko hulluja. Tosiasiassa taito osata suunitella elämä korkeintaan viikon päähän, ja äiti yleensä torppaa siinä vaiheessa kun aloitan lauseen ''oon vähän aatellu..''. Päällä ikuinen PeterPan-syndrooma ja krooninen rahapula. Haaveena nähdä ja kokea, valloittaa koko maailma, mutta samalla takaraivossa asuu pieni koti-ikävä. 

Mitä?

Reppureissauksen alkeiden opettelua.  Reissuja isolla sydämellä ja pienellä budjetilla. Kotimaassa ja sen rajojen ulkopuolella, mitä kauemmas mennään sen parempi. Toisaalta mikään ei voita keskiyön aurinkoa heinäkuussa tunturien yläpuolella. Rinkka on välillä isompi kuin tyttö ja ötökät itkettävät edelleen, vaikka kuinka psyykkaisi. Vieraita ruokia opetellaan syömään vaikka omat pikapuurot kulkeekin messissä, ja jokaisessa uudessa maassa opetellaan vähintään se ''kippis''. Kielitaito ruksataan kohtaan ''heikko'' mutta silti vastaan ei ole tullut tilannetta jossa ei olisi pärjätty. Välillä väsymys ja nälkä saa kiukkuitkun aikaan ja vartin päästä häpeän käytöstäni. Se hetki kun upotan varpaat rantahiekkaan ja meri tuoksuu, saa mut rakastumaan maailmaan aina pikkuisen enemmän. Jokakerta kun pakkaan kamat kasaan ja huikkaan ovelta heipat kodille sulkien oven perässä kiinni, saa tuhannet perhoset mun masussa liikkeelle.

Näitä fiiliksiä yritän blogin kautta välittää ja jakaa. Koska maailma on niin suuri ja kaunis, ja sen ihmettely on parasta mitä on. 

-julia