happiness is state of mind

Aikaa Maunissa on vierähtänyt nyt jo yli kuukausi. Mihin päivät oikein katoaa? Kuukausi sitten kattelin kalenteria ja nieleskelin kyyneleitä miettien että aika tuntuu ikuisuudelta, että tulevasta kuukaudesta tulee loputtoman pitkä ja kurja. Lopulta aika on mennytkin aivan huomaamatta, eikä ollenkaan niin kurjasti kun alussa negistelin. En valehtele siitä että koko aika olisi ollut huippukivaa ja aivan parasta koskaan, koska ei se ole. Olen nähnyt paljon surullisia ja raskaita asioita, joutunut miettimään oman elämäni arvoja uudelleen, ollut väsynyt ja stressaantunut. Olen ikävöinyt kotiin enemmän kuin ikinä, itkenyt iltaisin ja välillä jopa pelännyt. Samalla kuitenkin olen saanut tehdä parasta työtä ikinä, oppinut valtavasti uutta ja saanut tulla osaksi yhteisöä. Tuntemattomista ihmisistä on tullut kavereita ja ystäviä, naapurin sveitsiläisestä vara-äiti joka huolestuu ja soittaa perään jossen ole pimeään mennessä kotona.

Mitä aika Botswanassa on siis minulle tähän menessä opettanut?

-Olen oppinut näppärästi suhailemaan fillarillani vasemmanpuoleisessa, välillä jopa kaaottisessa liikenteessä. Aamuruuhka ei enään hirvitä ja 7 kilometrin työmatka suuntaansa taittuu iisisti. Itseasiassa aamun ekat tunnit on parhaita, koska silloin ei ole niin tolkuttoman kuuma ja pyöräilystä voi oikeasti nauttia. Sen lisäksi että väistelen kaistapäisiä taksikuskeja, pitää varoa myös aaseja, lehmiä, räksyttäviä koiria ja jokapaikkaan sinkoilevia vuohia. Herätän aika paljon huomiota pyöräillessäni koska paikallisilla täällä ei ole pyöriä, ellei sitten kuulu johonkin polkupyöräclubiin? Lapset tykkää vilkutella, huudella ja juosta pyörän vierellä. Silti en vieläkään tajua nelitasoristeyksien  toiminnan logiikkaa, muutakun että älä jää auton alle

- Muutenkin aamut on mun uusia suosikkeja eikä aamuherätykset ole ollenkaan niin pahoja vaikka olen niitä viimeiset 10 vuotta suorastaan vihannut. Oikeastaan on ihan jees herätä 6.30 ulos istuskelemaan ja fiilistelemään.Rakastan sitä kun aurinko nousee ja alkaa lämmittämään, linnut ja eläimet heräilee ja ilmassa tuoksuu Afrikan aamu. Yöt on alkaneet muuttua vähän jopa viileiksi tässä talvea kohti mentäessä, villasukkia tai pipoa ei silti pysty vieläkään käyttämään

- Lepakot on ärsyttäviä, äänekkäitä, ällöttäviä ja inhottavia, mutta ei vaarallisia. Mun huoneessa on siis alkanut olla joka yö lepakoita, ja aamulla lepakon paskaa lattiat täynnä. En ymmärrä mistä ne oikein tulee, koska joka ilta ennen kuin sammutan valot tutkin joka kolon ja piilon ettei niitä pirulaisia ole missään. Yöllä niitä kuitenkin ilmestyy jostain tyhjästä ja pitää herätä avaamaan ovi ja päästämään ne ulos. Ekana yönä säikähin aika huolella ja 0.5 sekuntia kun olin ylös sängystä ja ulkona huoneesta kirkumassa. Nyt kuitenkin pystyn jo hoitamaan tilanteen ihan tsillisti. Ja ne ei ole mitään söpöjä pikku-lepakoita, vaan sellasia joiden siipienväli on varmaan 20-30 cm. Hemmetin vampyyrit

-Olen oppinut jo melkein jokaisen muksun nimen töissä, vaikka paikalliset nimet onkin sika vaikeita. Sen lisäksi varsinkin pienimmistä on vaikea edes erottaa ovatko he tyttöjä vai poikia, koska kaikilla lyhyt tukka ja saman tyyliset kuteet. Suloisia ovat silti jokainen, haluan adoptoida kaikki messiin suomeen!

-Totutellut juomaan hanavettä vaikka välillä se onkin keltaista ja maistuu ruohikolta (masutautien saldo edelleen 0)

-Uskaltautunut suihkuun ja vessaan vaikka siellä onkin ollut sammakoita, torakoita ja kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Muutenkin pikkuhiljaa ja varmoin askelin koittanut totutella kaikkiin näihin ällöttäviin otuksiin ilman että saan pelkohalvausta joka kerta

-Tottunut myös sietämään sähkökatkoksia ja sitä että juoksevaa vettä ei aina vaan ole. Ja että suihkun kanssa on aina kaksi mahdollisuutta: vettä tulee tai vettä ei tule. Tai että kesken suihkun vesi vaan loppuu

-Vuodenajat on täällä päinvastaiset kuin Suomessa. Täällä mennään kohti talvea kovaa vauhtia, kun kotona taas lähestyy kesä. Tosin talvella täällä ei kyllä ole mitään tekemistä oikean talven kanssa

-Tutkinut ja ihmetellyt tätä kylää, löytänyt suosikki- pyöräilyreitin ja alkanut hahmottaa ympäristöä huolimatta siitä että oon suunnistajana mega-surkea ja hahmotuskyky on nolla

-Oppinut pitämään puoleni taksikuskien kanssa jotka tykkää pyytää multa länkkärilisää.Vaikka ajattelisi että 10 pulaa extraa tuonne ja kymppi tuonne, niin viikossa ja kuukaudessa se onkin jo yllättävän paljon. Muutenkin monet tuntuu elävän harhaluulossa että valkoinen tarkoittaa automaattisesti rikasta, eikä ne tahdo ymmärtää kun selitän ettei mulla ole paljoa rahaa

-Olen ottanut osaa paikallisiin uskonmenoihin, ollut tosi hämmentynyt ja jopa vähän säikähtänyt. Kirkossa kaikki laulaa ja tanssii ja bailaa. Olen nähnyt kun pyhä henki valtaa ihmiset ja ne kaatuilee,itkee ja puhuu kielillä ja mitäköhän vielä, aika hulluja hommia. Ja kirkonmenot kestää vähintään sen neljä tuntia, ei ole mikään pikkuinen sessio jaksaa seisoa se. Oli kuitenkin huippua miten avoimesti seurakuntalaiset ottivat mut vastaan useampana sunnuntaina ja palveluksen jälkeen kaikki halusi ottaa valokuvia mun kanssa, hassua

-Löytänyt oman suosikkiravintolan jonka työntekijät tuntee mut jo nimeltä ja muistaa että syön mun nuudelit mietona enkä tulisena

-Hiffannut että on täysin ok lähteä yksin hengailemaan hostellille/ syömään / kaljalle koska seuraa kyllä löytyy aina jos vaan haluaa. Välillä myös kun et halua. Oikeastaan on täysin hyväksyttävää viikonloppuna viettää koko päivä vain itsensä seurassa koska töissä joudut olemaan kuitenkin super-sosiaalinen eikä kukaan jaksa sitä 247. 

- Virtahevot on aivan jäätävän isoja etkä halua joutua vastakkain sellaisen kanssa. Niiden bongailu rannalta on kyllä kivaa. Haluat myös välttää krokotiileja eikä niitä takapihan pythoneitakaan välttämättä kannata mennä silittämään

- Välillä on hyvä heittäytyä ja seikkailla. Mitä avoimmin mielin on liikenteessä sitä oudoimpiin ja huikeimpiin juttuihin joutuu pääsee mukaan

-Paikallinen aikakäsitys on vähintään joustava, joskus olematon. Termit kohta, pian, juuri nyt ja illalla/päivällä/aamulla voivat käsittää oikeastaan ihan mitä vain. Jos joku sanoo olevansa jossain ''kohta'' se on 5-50 minuutin välillä, eikä välttämättä edes silloin. Hurjan ärsyttävää, samalla kuitenkin niin vapauttavaa. Paikalliset osaa myös olla super-kiireisiä oikeasti olematta, tai minun eurooppalaiseen kiireys-käsitteeseen se ei ainakaan mätsää. Töitä voi tehdä yksi tyyppi ja kolme muuta vain kattelee ympärillä, mutta kaikki työskentelevät silti kovin kiireisinä kovalla effortilla

-Olen fiilistellyt kauniita auringonlaskuja ja nousuja, juonut viskia aamuun saakka ja nukkunut huiviin kapertyneena autossa. Ihmetellyt kaatosadetta ja maailman isoimpia ukkosmyrskyja, katsonut kun taivas valkkyy salamoiden tahdissa ja tuntenut olon niin kovin pieneksi

Viimeisena ja tarkeimpana

Antanut maailman muistuttaa jalleen kerran siita etta

 Onnellisuus on mielentila

-julia

PS. aiti ja lampi,  mina tulen pian kotiin<3