San Augustin ja argeologihommia

Oltiin kuultu San Augustista hyvää ja onhan se rankattu myös Lonely Planetin aka reissuraamatun top- listalle joten mekin päätettiin suunnata mestoille. Viidakko otti veronsa joten eka päivä oli pyhitetty pelkästään Netflixille ja piknikille puistossa pitkän kaavan mukaan. Shakkia iltapäiväauringossa, kylmää kaljaa ja harhauilua pitkin tunnelmallisia katuja.

Toisena päivänä otettiin kurkkaus Kolumbian historiaan ja liftattiin koulubussiin jonka kyydillä päästiin Parque Arcelogin porteille. Tämä on siis se San Augustin the thing joka houkuttelee paikalle niin saksalaisia bussiryhmiä kuin paljon kotimaan turistejakin.  

Puistossa pääsee siis tutustumaan alueelta löydettyihin intiaani pataisiin ja hautoihin, jotka ovat arviolta 1800-2000 vuotta vanhoja ja tätä kautta tutustumaan Kolumbian varhaishistoriaan. Ensiksi puistoon tultaessa kävellään museon läpi jossa on nähtävissä pienempiä patsaita ja erilaisia esiin kaivettuja esineitä sekä paljon infoa kadonneista kulttuureista. Sen jälkeen puisto on jaettu A, B ja C- zoneihin ja kahteen kaukaisempaan kohteeseen, joita saa koluta ihan rauhassa oman mielen mukaan. Mukaan paljon vettä jossei halua maksaa puiston omissa kahviloissa aivan mielettömiä ylilyöntejä hinnoittelussa (turisteille turre hinnat)

Historiallisena kohteena San August ja patsaspuisto ei todellakaan vastaa mitään Angkor Watia, mutta siellä saa silti kulutettua hyvin yhden päivän. Mulle patsaat ja haudat ei olleet edes se pääjuttu, vaan puiston kaunis luonto ja avautuvat näköalat. Jos trekkaaminen ja kävely ei maistu, niin kaupungista järjestetään vaikka minkä näköistä ratsastus-ja jeeppiretkeä tutustumaan mestoille. San Augustin ympäristössä on myös paljon vesiputouksia ja erilaisia kävelyreittejä, ja noita patsaita löytyy myös muualta kuin keskitetysti puiston alueella. Meikä valitsi kuitenkin paremmaksi aktiviteetiksi nukkua puolillepäiville ja syödä aamupalaksi keksejä sängyssä ihan vaan koska voin. Atte kävi vetämässä viiden tunnin aamujumpan vuorilla ja tsekkaamassa vielä lisää patsaita.

Vaikka historia ei olisikaan oma pala kakkua, San August tarjoaa yhden asian minkä vuoksi se päätyy ''suosittelen''- listalle. Sieltä saa koko Kolumbian ja tähän saakka koko Etelä-Amerikan parasta pitsaa. Totally worth it, vaikka maksoikin enemmän kun meidän kämppä.

Kolumbia on tähän mennessä pelkästään ihastuttanut, uusi lempparimaa saattaa olla löytynyt!

Jatka huolenpitoa Mama Pacha,

-julia

viidakkoseikkailu Mocoassa

Ola!

Harmaat, kipeät ja sateiset pari päivää Pastossa oli meille tarpeeksi, ja meidän seuraavaksi kohteeksi valikoitui pieni Mocoan kaupunki idässä päin. Alunperin oli tarkoitus että taitetaan matka suoraan San Agustiin mutta saatiin hyvät suositukset noin puolessavälissä olevasta Mocoasta niin päätettiin jakaa matkustusaika puoliksi ja tehdä stoppi siellä. Matkaa Pastosta Mocoaan on korkeintaan jotain 100km, mutta päällystämätön tie ( jota kutsutaan koko Kolumbian vaarallisimmaksi tieksi ''Kuoleman trampoliiniksi'') menee ylhäällä vuorilla niin matkaan saa varata vähintään sen kuutisen tuntia. 

Meidän etukäteen tsekkaama hostelli oli täynnä ja seuraava vaihtoehto joka meidän kehotettiin mennä katsastamaan oli aivan karsea. Kolmas hostelli olikin sitten keskellä viidakkoa minne pääsy rinkkojen ja reppujen kanssa oli aivan oma operaationsa ja täynnä tuskaa. Kuuma ja kostea viidakko, surkeat kengät ja puolituntia pelkkää jyrkkää nousua se +12 kg selässä oli sellanen combo joka sai itkemään. Kuitenkin päästiin perille Huaca Huaca-hostelliin joka sähköttömyydestä huolimatta saa täydet 10 pistettä. 50.000 COP:in hintaan kaksi ihmistä yöpyy priva-huoneessa omalla kuistilla, pihalla olevassa kylppärissä on kylmä mutta juokseva vesi ja ulkona olevaa keittiötä kaasuineen saa käyttää.

Kaupunkiin oli matkaa noin 20min jalan ja sitten 20min kollektiivo-kyyti tienvarresta. Kaupungissa oli on marketti mistä sai kätevästi hoidettua hedelmät, aamupala ja illalliskamat, koska viidakossa vallitsi self catering- meisinki- eli rinkan lisäksi viidakkoon pitää raahata myös ruokakamat. Punajuuri-pyttipannusta ei tullut suurta menestystä. 

 Meidän to do-listalla oli Mocoassa vain yksi juttu.  Aktiviteetti oli trekkaus sademetsään ja Fin del Mundolle, joka on yhteensä kolmen eri vesiputouksen käsittämä tajuttoman kaunis paikka keskellä viidakkoa! Putouksissa voi uida ja niihin voi jopa hyppiä, mikä oli cool hikisen vaelluksen jälkeen. Hostellilta aikaa kului n.45min suuntaansa, mutta jos reitin aloittaa alusta niin kävelyyn saa varata reilusti enemmän aikaa. Maisemat on kuitenkin kaiken sen hikoilun arvoiset ja sai aikaan ihan Indy-vibat!

Viidakko ei ole mun ominta mukavuusaluetta, ja sähkötkin on aika kiva juttu jota tajuaa arvostaa vasta kun niitä ei ole. Kolme päivää askeettisuutta oli tarpeeksi, ja seuraavaksi karavaani suuntasi San Augustiin joka hurmasi pienillä kaduillaan ja ihanalla tunnelmalla. Mocoa on silti suosituksien arvoinen kohde, kannattaa tsekata!

-julia

Onnellisuutta Otavalossa vol 2

Kaksi vuotta sitten kirjoitin jutun jonka otsikoin Onnellisena Otavalossa, koska se reissu oli niin täynnä rakkautta. Kohdattiin Fridan kanssa ensimmäistä kertaa niiden Kolumbian reissun jälkeen ja jälleennäkemisen riemu oli iso!

 Tällä kertaa me saavuttiin Otavaloon vähemmän onnellisissa tunnelmissa. Takana 15 tunnin bussiralli Mompichestä Quiton kautta Otavaloon neljällä eri bussilla, liian vähän vettä ja sokerivajarit. Kaiken lisäksi huristeltiin ensiksi reippaasti ohi Otavalosta ja jouduttiin ottamaan bussi takaisinpäin kun ei oltu tajuttu hypätä pois ajoissa. Ei ollut reipasta reissumieltä enään siinä vaiheessa kun koko tän rallin jälkeen raahataan rinkkoja keskellä yötä pitkin katuja ja etsitään suhteellisen järkevän hintaista hostellia.. Tuloksena kaksi aika äkäistä ja väsynyttä reppureissaajaa

Kuitenkin after all kaikki muuttuikin aurinkoisemmaksi yöunien ja safkan ansioista. Perjantaipäivä me vietettiin ihan aktiviteettipärinöissä eka haikaten kolmessatonnissa ja sen jälkeen vielä vesiputkouksia ihaillen. Hyvää vaihtelua sen jälkeen kun on maannut kolme viikkoa riippumatossa rannikolla.

Otavalon ympäristössä on paljon erilaisia aktiviteettejä, tulivuoria, laguuneja, vesiputouksia ja haikkausreittejä. Meidän aktiivipläjäykseksi valikoitui ensiksi trekkaaminen Laguna Cuicochalla upeissa vuorimaisemissa. Vaeltaminen ei oo mun lempparijuttuja maailmassa, lähinnä siksi ettei mulla ikinä oo oikeanlaisia varusteita ( esim. jotkut muut kengät ku släpärit saattais olla aika varteenotettava vaihtoehto) mutta silloin harvoin kun se on kivaa niin se kanssa on tosi kivaa! 

Seuraavaksi jatkettiin vielä iltapäiväksi ihmettelemään Peguche- vesiputousta

Lauantaina oli vuorossa tietenkin se ainoa ja oikea must do- juttu jonka Otavalo tarjoaa, eli lauantai-markkinat! Joka lauantai koko keskusta muuttuu jättimäiseksi marketiksi kun paikalliset vuorilta saapuvat kaupunkiin myymään käsitöitä,vaatteita eläimiä, safkaa ja oikeastaan aivan kaikkea, siis oikeasti aivan kaikkea.  Meille tarttui mukaan mun uusi harrastus eli jonglööraus-pallot, riippumatto pitäen silmällä Caribian rantoja jos joskus sinne päästään ja Ecuadorilainen erikoisuus eli alpakanvilla ponco. Olisi tarttunut varmaan enemmänkin ellei rinkka painais jo nyt reilusti yli sietorajan. Tänne kannattaa siis suunnata hankkimaan parhaat tuliaiset himaan!

Koska kerrankin oltiin skarppina jo aamusta ja torihulinat saatiin hoidettua alta pois, oli seuraavana ohjelmanumerona VIHDOIN rajanylitys Kolumbiaan. Seitsemän tuntia, kolme bussia ja kaksi taksia myöhemmin me saavuttiin kylmään ja sateiseen Pastoon Kolumbian etelä-rajalle. Tänään mulla on ollut masutautisen office-päivä sängynpohjalla tietsikan kanssa kun matkakamu lähti trekkailemaan jonnekkin vuorille. Huomenna me lähdetään Mocoaan ja ihmettelemään viidakkoa!

-julia