Indonesiassa siis ollaan, ja viikon jälkeen voin sanoa että tää on ehdottomasti mun suosikki paikka koko reissulla! Näin mukavia ihmisiä ei voi olla edes olemassa. Ja hintataso on jälleen meidän mieleen, eli halpaa! Ja jälleen ollaan virallisesti miljonäärejä, sillä eurolla saa 16900 Indonesian rupiaa.
Ps kirjoitan tätä padilla enkä saa kuvatekstejä laitettua, mutta toivottavasti niistä selviää mistä on kyse. Ehkä lisäilen ne myöhemmin
Lennettiin Penangista Medaniin, Sumatran saaren ''pääkaupunkiin''. Kentällä saatiin sumplittua kyyti Bukit Lawangiin, joskin vähän hämärän oloisilta tyypeiltä. Kuski poltti ketjussa tupakkaa niin että koko auto savusi ja apukuskin paikalla ollut jäbä halusi jatkuvasti pysähtyä ostamaan meille ruokaa, mm. paistettuja banaaneja suklaan ja juuston kanssa(kuulostaa oudolta i know, mutta oli oikeesti hyvää) Lopujenlopuksi kuuden tunnin jälkeen päästiin perille, ja majoituttiin apukuskina olleen Donnyn guesthouseen Rain Forestiin.
Bukit Lawang on pikkuruinen kylä, jolla sattuu olemaan yksi erikoinen myyntivaltti: se on toiseksi ainoa paikka koko maailmassa, jossa voi vielä nähdä villejä luonnossa eläviä orankeja! Orangit ovat harvinaisia ja koko laji on kuolemassa sukupuuttoon, ja Sumatran sademetsissä elää enään alle 7000. Me haluttiin päästä näkemään näitä ihmeellisiä olentoja vielä kun se on mahdollista, ja siksi saavuttiin Bukit Lawangiin. Vuonna 2004 täällä tapahtui iso maanvyörymä ja tulva, ja koko joenvarrella sijainnut kylä pyyhkiytyi sen mukana. Onneksi kyläläiset ovat päässeet takaisin jaloilleen ja saavat taas tuloja turismista.
Buukattiin itsemme mukaan 2päivän jungle-trekkaukselle sademetsään, jotta päästäisiin bongaamaan orankeja. Metsä paljastui kokonaiseksi apinoiden valtakunnaksi, sillä orankejen lisäksi nähtiin mm. thomas-apinota,paviaaneja ja normaaleja apinoita. Viidakossa vaellus oli rankinta mitä olen tehnyt vuosiin, ja hammasta purren ja itkua pidätellen pääsin kuitenkin perille leiriin mahtavan voittaja-fiiliksen kera! Noudatin jopa viidakon lakia ja kannoin koko matkan oman reppuni, vaikka kiltti opas vähänväliä tarjoitui auttamaan mua kantamuksissa.
Sumatran orangeista osa on luontoon vapautettuja, eli sellaisia jotka ovat olleet esim. lemmikkeinä tai viihdyttämässä turisteja kadulla ihmisiksi puettuina. Ne on tuotu takaisin luontaiseen elinympäristöön ja niitä sopeututetaan elämään luonnossa, jotta lajikanta elpyisi. Orankeja ruokitaan päivittäin yksipuolisella ruokavaliolla, jotta ne etsisivät itse monipuolisempaa ruokaa luonnosta. Jotkut orangit on tuotu kuntoutuskeskukseen jopa kynnet lakattuina ja ne ovat olleet todella sairaita, koska ihmiset on opettaneet ne polttamaan tupakkaa? Tää saa mut niin vihaiseksi ja mun usko ihmiskuntaan hiipuu taas himpun verran
Orankejen dna:sta 96,4 % on samaa kuin ihmisellä, ja suomennus orangutangaista onkin metsien mies. Ne ovat ihan käsittämättömän inhimillisiä, kaikki kasvojen ilmeet ja sormien käyttö, wou meikä oli kyllä ihmeissään. Orankejen touhuja olisi voinut seurailla tunteja.
Meille tarjoiltiin viidakossa herkullinen lounas, mutta kesken ruokailun paikalle saapui Mina-oranki, josta meitä oltiin varoiteltu. Sitä ollaan pahoinpidelty pentuna,joten se käyttäytyy todella agressiivisesti ihmisiä kohtaan ja on purrut jo 25 kertaa turisteja ja oppaita(orangin purema ei ole ihan mikään pikku juttu) Niimpä pingottiin kaikki kovaa vauhtia karkuun Minaa, ja selvittiin säikähdyksellä. Meidän jälkkäriksi tarkoitetut ananakset se kyllä söi
Trekkauksen jälkeen saavuttiin leiriin, jossa oli meidän lisäksi myös toinen porukka. Yhteensä meitä oli 3 paikallista opasta,4 suomalaista, 2 jenkkiä ja 3 aussia. Vietettiin iltaa uiden, syöden ja pelaten erillaisia viidakkopelejä joita oppaat meille opetti. Oli kyllä ihan sairaan hauskaa ja meillä oli tosi kiva porukka kasassa!
Laavussa vietetyn yön jälkeen syötiin aamupalaa, ja käveltiin koko porukalla läheiselle vesiputoukselle uimaan ja ottamaan "viidakko hieronnat". Maisemat viidakossa oli ihan älyttömän kauniit, ja apinoiden lisäksi nähtiin myös valtavan kokoinen iguaana-lisko. Mutta niin paljon kun viidakosta nautinkin, oli kiva päästä takaisin guesthouselle suihkuun ja vaihtamaan kuivat puhtaat vaatteet
Leiristä laskettiin jokea pitkin alas kylään isoilla renkailla, eli päästiin viimein kokeilemaan tuubailua mikä jäi Laosissa tekemättä. Ennen lähtöä meille tehtiin kuitenkin viidakkomeikki ja saatiin syödäksemme herkullista hedelmäsalaattia!
Koko retki oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut, ja jokaisen maksetun euron väärti. Varsinkin kun osa rahoista menee vielä orankejen ja sademetsän suojeluun, oli mieli tosi hyvä. Nytpä voi sanoa että on ollut yötä Sumatran sademetsässä.
Bukit Lawang jäi mun sydämeen erityisen ihanien ihmisten takia. Vaikka meidän huoneet oli tosi vaatimattomat (hintaakin tosin vain n. 3e/ yö), Rain Forest oli yksi mukavimmista paikoista missä ollaan oltu. Meistä tuli heti osa niiden viidakko-perhettä. Opetettiin pojille Suomea ja ne opettivat meille korttitemppuja,lauloivat ja soittivat iloista musiikkia pitkälle yöhön ja olivat muutenkin niin aitoja, että mun sydän suli.
Viidakkoveljeni Herry
Meidän kanssa trekkaamassa olleet jenkit Mat ja Daniel tulivat viettämään keskiviikkona meidän kanssa iltaa, ja saatiin kysellä niiltä kaikkea maan ja taivaan väliltä Amerikan ihmemaasta. Samalla paikalliset guesthousen pojat kertoivat seikkailustaan Medanin uudelle lentokentälle, jossa oli uuden modernit länsimaiset vessat. Pojat olivat ihmetelleet automaattisia hanoja ja pelänneet seinässä olevaa "taikalaatikkoa joka puhalsi ilmaa" eli sitä vehjettä jossa kädet kuivataan. Ne kertoivat myös etteivät ole ikinä syöneet mäkkärissä, mikä oli jenkeistä ja meistä myös tosi outoa. Jälkeenpäin mietin että mehän niitä outoja ollaan kun tungetaan itseemme sellaista roskaa. Ihmeellistä miten erilaisia asioita maailmasta löytyy.
Näytettiin Herrylle kuvia Suomesta, Lapista ja lumesta. Näytettiin myös kuvia meidän kotoa ja samalla tuntui tosi pahalta näyttää millaisesta yltäkylläisyydestä me tullaan- on oma asunto,auto ja pelit ja rentteleet. Näillä ihmisillä on pari vaatekertaa ja patja jolla nukkua, ja silti ne on onnellisempia ja kiitollisimpia ihmisiä joita olen tavannut.Saatiin jopa aamulla lähtiessämme korut lahjaksi, jotta muistettaisiin tämä paikka- minä muistan varmasti ilman korujakikin. Tämän aitouden ja välittämisen haluan tuoda mukana Suomeen.
Bukit Lawang on paikka johon vielä palaan, ja jossa suosittelen jokaista vierailemaan. Orankien näkeminen oli mieletöntä, ja sen lisäksi tutustuttiin moniin uskomattomaan ihaniin ihmisiin, jotka jää sydämeen pitkäksi aikaa.
-julia
