viidakkoseikkailu Mocoassa

Ola!

Harmaat, kipeät ja sateiset pari päivää Pastossa oli meille tarpeeksi, ja meidän seuraavaksi kohteeksi valikoitui pieni Mocoan kaupunki idässä päin. Alunperin oli tarkoitus että taitetaan matka suoraan San Agustiin mutta saatiin hyvät suositukset noin puolessavälissä olevasta Mocoasta niin päätettiin jakaa matkustusaika puoliksi ja tehdä stoppi siellä. Matkaa Pastosta Mocoaan on korkeintaan jotain 100km, mutta päällystämätön tie ( jota kutsutaan koko Kolumbian vaarallisimmaksi tieksi ''Kuoleman trampoliiniksi'') menee ylhäällä vuorilla niin matkaan saa varata vähintään sen kuutisen tuntia. 

Meidän etukäteen tsekkaama hostelli oli täynnä ja seuraava vaihtoehto joka meidän kehotettiin mennä katsastamaan oli aivan karsea. Kolmas hostelli olikin sitten keskellä viidakkoa minne pääsy rinkkojen ja reppujen kanssa oli aivan oma operaationsa ja täynnä tuskaa. Kuuma ja kostea viidakko, surkeat kengät ja puolituntia pelkkää jyrkkää nousua se +12 kg selässä oli sellanen combo joka sai itkemään. Kuitenkin päästiin perille Huaca Huaca-hostelliin joka sähköttömyydestä huolimatta saa täydet 10 pistettä. 50.000 COP:in hintaan kaksi ihmistä yöpyy priva-huoneessa omalla kuistilla, pihalla olevassa kylppärissä on kylmä mutta juokseva vesi ja ulkona olevaa keittiötä kaasuineen saa käyttää.

Kaupunkiin oli matkaa noin 20min jalan ja sitten 20min kollektiivo-kyyti tienvarresta. Kaupungissa oli on marketti mistä sai kätevästi hoidettua hedelmät, aamupala ja illalliskamat, koska viidakossa vallitsi self catering- meisinki- eli rinkan lisäksi viidakkoon pitää raahata myös ruokakamat. Punajuuri-pyttipannusta ei tullut suurta menestystä. 

 Meidän to do-listalla oli Mocoassa vain yksi juttu.  Aktiviteetti oli trekkaus sademetsään ja Fin del Mundolle, joka on yhteensä kolmen eri vesiputouksen käsittämä tajuttoman kaunis paikka keskellä viidakkoa! Putouksissa voi uida ja niihin voi jopa hyppiä, mikä oli cool hikisen vaelluksen jälkeen. Hostellilta aikaa kului n.45min suuntaansa, mutta jos reitin aloittaa alusta niin kävelyyn saa varata reilusti enemmän aikaa. Maisemat on kuitenkin kaiken sen hikoilun arvoiset ja sai aikaan ihan Indy-vibat!

Viidakko ei ole mun ominta mukavuusaluetta, ja sähkötkin on aika kiva juttu jota tajuaa arvostaa vasta kun niitä ei ole. Kolme päivää askeettisuutta oli tarpeeksi, ja seuraavaksi karavaani suuntasi San Augustiin joka hurmasi pienillä kaduillaan ja ihanalla tunnelmalla. Mocoa on silti suosituksien arvoinen kohde, kannattaa tsekata!

-julia