Lazy days in Coffee Bay

Johannesburgin hektisyyden ja sisämaassa vietettyjen kuukausien jälkeen mun sielu huusi päästä rannikolle ja upottamaan varpaat rantahiekkaan. Kaupungit on siitä super- ärsyttäviä että niissä on liikaa tekemistä tarjolla ja joutuu potemaan huonoa omatuntoa siitä ettei jaksa pompata jokaisessa turistikohteessa ja suositellussa ravintolassa vaan oikeasti haluais vaan kattoa viidettätoista kertaa samaa shout park- jaksoa sängyn pohjalla. Siksipä seuraavaksi kohteeksi valikoitui Wild Coast ja Coffee Bay!

Yritin selvittää paikallisbussien aikatauluja ja pääseekö niillä rannikon pikkukyliin,mikä itsessään oli aika episodi Joburgin Central Stationilla kun muutama(tuhat) muukin tyyppi oli jonottamassa ja tekemässä matkaa.. Koska kaikki liikennejumalat vaikutti olevan pahasti mua vastaan ja sain tolkuttomasti varoitteluja matkustamisesta yksin paikallisilla dösillä päädyin epätavalliseen vaihtoehtoon jonka pelkkä nimi saa mulle nykyään huonon olon: BazBus. Voi hemmetin hemmetti sentään, tämän reissun ehdottomasti paskin päätös

BazBus on reppureissaajien suosima Hop On Hop Off- bussi joka toimii door to door- menetelmällä, eli ne poimii kyytiin hostellista ja tiputtaa suoraa seuraavan ovelle. Yleisin lippuvaihtoehto taitaa olla coast to coast- eli Joburg-Capetown tai päinvastoin, ja matkaa saa tehdä niin kauan kun huvittaa ja kyytiin hypätä niin useasti kuin haluaa. Koska rahat ja aika oli kauniisti sanottuna kortilla, päädyin ostamaan kaiksista vaihtoehdoista halvimman seitsemän päivän lipun eli viikko aikaa matkustaa koko rannikon mitta ja ehtiä vielä jotain näkemäänkin. Kelasin Johannesburgissa että piis of keik, bussilla ajelu on ihan kivaa ja pari kolme neljä tuntia Durbaniin ja ehdin iltapäivällä vielä biitsille ottamaan aurinkoa. Bitch please, not gonna happen

 Aika  nopeasti realiteetit kävi selväksi ja kolme tuntia vaihtui kolmeksitoista. Durbaniin saavuin illalla kahdeksan maissa ja seuraavana aamuna mut poimittiin kyytiin 06.30 josta matka jatkui kohti lopullista määränpäätä: Coffee Bayta. Tähän väliin note to self: tequila ja kalja on huono combo joka tekee muutenkin nihkeestä matkustamisesta vielä vähän nihkeempää. Eikä ees ihan vähääkään. Toisen ihan täyden ajopäivän päätteeksi saavuttiin perille pikkuruiseen surffikylään mahtavien vuorten ja meren väliin, maisema oli täydellinen! Ihanku olisin ollut Konnussa, kaikki ne pienet värikkäät pyöreät mökit kukkuloilla sai mun kasvot kirkkaammaksi ku ne on aikoihin olleet. Maailman kauneus tekee mut niin kamalan onnelliseksi!

 Reittini kulki välin Johannesburg - Durban - Mthata- Coffee Bay ja voi pojat mikä reitti se oli. Tuhat kilometriä ja kaksikymmentäyksi tuntia. Mutta ne maisemat. Ne oli eeppiset, tai jopa eeppinen tuntuu aika lamelta.  Vaikka bussiralliin lähteminen oli monelta osin paska päätös, niiden vuorien ja kukkuloiden halki köröttely ja ihmettely hymy korvissa oli sen kaiken arvoista. Ainakin melkein

Coffee Bay oli super-pieni ja super- lungi, kellon ja kengät sai viskata menemään ja koska edes netti ei toiminut pystyin keskittymään täysillä rakkaimpiin reissu-harrastuksiin: hengailuun, venymiseen, olemiseen ja tyhjäntoimitukseen. Viisi rajattoman rentoa päivää piti sisällään uusia ihania ystäviä, hitaita aamuja, aamuyön snägäri- pitsaa, polttavaa aurinkoa, huisia tarinoita ja ihanaa tekemättömyyttä.  Rannikolla on pienen ihmisen hyvä olla!

Täältä löytyi myös halvinta surffia mihin oon elämässäni törmännyt, puolenpäivän lautavuokra oli 45 randia ja viiden tunnin kurssi sisältäen lounaan 50 randia, eli pyöreät kolme euroa,aivan käsittämätöntä!  lämmitti köyhän hipin sydäntä paljon tämä. Vesi oli vaan pirun kylmää että surffit jäi vähiin, ja oikeasti ne valkohait pelotti myös vaikken pojille kehannutkaan myöntää että Tappajahai- tunnari soi mulla repiitillä päässä.

Keskiviikkona kammettiin ittemme ylös 5.30 ja haikattiin kukkulalle kattomaan mieletöntä auringonnousua, onnellisuusjuttuja!

lempparityttöjä hollannista<3

Koska tykkäsin tästä paikasta niin älyttömän sairaan mega-paljon olisin tietty halunnut jäädä pitemmäksi aikaa. Niinpä kohtalo päätti olla suotuisa ja enkku-pariskunta kenen kanssa tapoin aikaa kutsui mut matkustamaan niiden kyydillä koko matka Capetowniin asti ja telttailemaan matkanvarrelle. Innostuin jo husisti ja perutin bussivaraukset, kunnes ranskalainen poika kertoi surullisen tarinan  hukkuneesta lompakosta ja tyhjistä taskuista, päätin luovuttaa paikan hupi-autosta hänelle ja matkustaa itse kuolevaisten joukossa bussissa. Toivottavasti karma ottaa mua kiinni tässä asiassa.

Maanantaina istuin baarimikko Timin kanssa fiilistelemässä ja tuijottelemassa rantaviivaa viimeisen kerran, löin kassini kasaan ja matka jatkui kohti Port Elisabethia.

Etelä-Afrikka on tähän saakka jakanut paljon rakkautta ja huolenpitoa, täällä olen ollut kovin onnellinen

-julia