working with Sunshine Children

Työskentelen siis vapaaehtoisena Bana Ba Letsasissa, joka on vuonna 2004 perustettu keskus apua ja tukea tarvitseville lapsille. Meillä on keskuksella tällä hetkellä n 30 lasta ja nuorta, iältään 6-16vuotiaita. Aamupäivällä keskuksella on lapsia jotka ovat syystä tai toisesta lopettaneet koulun kesken, ja tavoitteenamme on opettaa heitä sille tasolle että he voivat palata takaisin normaaliin kouluun. Iltapäivällä keskukseen saapuu lisää oppilaita, ja tarjoamme heille ruuan sekä järjestämme iltapäiväaktiviteetteja pyrkimyksenä pitää heidät pois kadulta ja tarjota turvallinen ympäristö koulun jälkeen. Bana Ba Letsatsi tarkoittaa käännettynä Sunshine Children, eli aurinkoiset lapset, how sweet.

Lapsilla ja nuorilla on paljon erilaisia ongelmia; alkoholisti – tai huumeriippuvaisia vanhempia, omia päihdeongelmia ( imppaaminen on aika in) , osa on orpoja ja asuu kadulla. Monet heistä ovat nälkiintyneitä, likaisia ja sotkuisissa sekä rikkinäisissä vaatteissa. Suomessa jos yksikään kersa tulisi niin likaisena kymmenettä päivää putkeen saman risaset kuteet päällä kouluun niin se olis puhelua sossujen suuntaan sillä sekunnilla. Ensimmäisenä täällä jouduinkin tajuamaan ja hyväksymään sen faktan että standardit ja resurssit eivät aivan kohtaa suomen kanssa, ja siihen täytyy vain sopeutua.

Tässä käytävän varrella sijaitsevat toimistot, kelatkaa mulla on oma toimisto! Jonka jaan  3 muun ihmisen kanssa mutta silti #vainaikuisuusjutut

 Rankkojen kokemustensa takia useat heistä oireilevat paljon, heillä on itsetunto-ongelmia eikä tietoa mitä tehdä tulevaisuudessa. Monilla on ongelmia opintojen kanssa, koska vanhemmat lähettävät heidät mieluimmin kadulle keräjäämän kuin kouluun – koulusta lapsi ei tuo rahaa perheelle eli se on hyödytöntä.  Bana Ba Letsatsin tavoitteena on tarjota näille nuorille tasapainoinen ja turvallinen ympäristö, luotettavan aikuisen seuraa sekä tukea heidän kasvua ja kehitystä kaikin mahdollisin tavoin. Tarjoamme lapsille joka päivä lämpimän ruuan jota he eivät välttämättä kotoa saa. Lisäksi keskus tukee heitä rahallisesti mm. koulupuvun- ja tarvikkeiden hankinnassa sekä koulukyydeissä.

Työtehtäviini kuuluu mm. avustaa opettajia oppitunneilla ja opettaa lapsille englantia, suunnitella ja ohjata iltapäiväaktiviteetteja, sekä osallistua järjestämään ohjaustunteja. Botswanassa HIV ja AIDS ovat suuria ongelmia ja joka viides aikuinen täällä on hiv- positiivinen. Myös usealla keskuksen lapsista on tartunta, ja järjestämme usein valistus- ja ohjaustunteja tartunnalta suojautumisesta vastaan. Tuo AIDS on vähän sellainen juttu, mitä arastelin alussa aika paljon, ja voin myöntää että arastelen edelleen.  Lähinnä varmaan siksi että suomessa se on niin suuri tabu, enkä ikinä oo ees tavannut ketään ihmistä (ainakaan tietoisesti) jolla olisi tartunta, saati sitten työskennellyt sellaisten ihmisten kanssa.Vaikka tiiän että tartunnan saaminen on tosi epätodennäköistä ja oon huippuvarovainen esim. lasten haavojen kanssa, niin haluan luultavasti käydä suomessa testeissä ihan vain oman mielenrauhan vuoksi. Tämä asia on laittanut mut kelailemaan asioita ja merkityksiä melko paljon, miten epäreilua miten toisille vaan jaetaan niin huonot kortit jo syntymästä? 

Tässä on keskuksen yksi ja ainoa luokkahuone, joihin parhaina iltapäivinä ahtaudutaan 27 lapsen kanssa samalla kun ulkona on +35 lämmintä

 Ohjaustunneilla käsittelemme myös terveeseen itsetuntoon, terveisiin elämäntapoihin ja seksuaalikasvatukseen liittyviä aiheita. Tehdään oppilaiden kanssa paljon taideterapiaa jonka avulla käsitellään elämään liittyviä aiheita. Tärkein työtehtäväni on kuitenkin viettää aikaa lasten ja nuorten seurassa, pelata sekä leikkiä, lukea satuja ja olla läsnä. Kyselen heidän kuulumisiaan ja juttelen heidän kanssaan arkipäiväistä asioista, kehun ja kannustan. Lapset rakastaa silitellä mun vaaleata tukkaa koska se on niin sileä, ja ihmetellä mun tatskoja, varsinkin norsu-tatuointi on suuri hitti!

            

                                 

Jalkapallokenttä

Monista oppilaista näkee että ei ole oltu kotona ruoka-aikaan, tai sitten sitä ruoka-aikaa ei ole edes olemassa. Lapsia joita arvioisin 7-8vuotiaiksi, paljastuivatkin hurjan pienikokoisiksi 12vuotiaiksi. 

Välillä lapset oikein tappelee ruuasta ja varastaa sitä toistensa lautasilta, isommat kyykyttää pienempiä. Joka maanantai paikallinen supermarketti lahjoittaa paljon safkaa keskukselle, joista jokainen oppilas saa valita kaksi pakkausta kotiin vietäväksi. On hedelmiä, leipää jugurttia, keksejä, kakkuja ja leivonnaisia.. Ja aika tappeluhan siitä syntyy kun kolmekymmentä kersaa haluaa kaikki saada ne ainoat suklaamuffinssit.

 Muuten ruoka on ravintopitoisuudeltaan aika köyhää, aamupalaksi on normaalisti leipää ja teetä. Lounas syödään vasta yhdeltä ja silloin on yleensä riisiä tai makaroonia tai paikallista papaa eli jotain maissitöhnää. Yksi kauhallinen kasvis-kastiketta ja pinaattia, punajuurta tms. Ja majoneesia. Joka ikisen ruuan kanssa kauhalla majoneesia ja ketsuppia? Lihaa on ruuan kanssa pari kertaa viikossa. Viime viikolla bongasin keittiöstä myös jäätävän ison rotan, joten hygieeniataso on myös vähän mitä on..musta on myös vähän typerää että kaikki annokset isketään pöytään valmiiksi tismalleen saman kokoisina, eikä kenenkään päässä käy mahdollisuus siitä että 14vuotias poika saattaa tarvita ruokaa vähän eri mittasuhteissa kun 5vuotias likka?

Normaalina päivänä tulen keskukselle aamulla kahdeksan jälkeen ja syön aamupalaa koneen ääressä toimistossa. Sitten osallistun aamupäivän ajan oppitunneille jossa avustan opettajia ja aika usein pidän myös koko tunnin, koska opettajilla on ärsyttävä tapa vaan kadota kesken tuntien. Osa oppilaista ei puhu englantia ollenkaan ja muut sitten heikosti, joten välillä kommunikointi on semi haastavaa. Muutenkin kyseenalaistan opettajien toimintaa aika paljon, koska he eivät edes ole mitään oikeita pedagogisen pätevyyden omaamia opettajia, vaan jotain opettaja- assareita tai jotain. Tästä kertoo se että eräs opettaja ei esim. tiennyt mitä ovat mantereet tai missä Eurooppa sijaitsee..  välillä on sellainen ’’voi luoja taas’’ olo, ja pitää todella koittaa muistuttaa itseään että nyt ei olla suomessa eikä samanlaisia standardeja voi odottaa. Vaikka en kyllä vieläkään ymmärrä konseptia jossa koulun lopettaneet lapset jotka näin ollen ihan sikana jäljessä, pitäisi saada oppimaan jotain vain mekaanisella ’’hauki on kala’’ meiningillä jossa oppiminen perustuu täysin vaan miljooniin kertauksiin.

 Lisäksi meillä on vain 4 eri oppiainetta, matikka, englanti, setswana ja taidetunti. Missä on social studies, historia tai mikään vähän yleistietoa opettava aine? Keskuksen toiminnassa on monia asioita jotka itse tekisin aivan eri tavalla ja jotka ärsyttävät koska ne ei ole oppilaiden etujen mukaisia. Täällä olo on antanut hurjasti perspektiiviä työelämään ja muistuttanut että kyllä tämä ala taitaa olla se oikea, vaikka tasaisin väliajoin vaivunkin epätoivoon haluan lopettaa opinnot seinään. 

Tällä koulupakulla oppilaat kerätään aamuisin ja iltapäivisin keskukselle ja palautetaan sitten viiden pintaan takaisin 

Työskentely täällä on ollut henkisesti rankempaa kun ikinä osasin etukäteen arvata. Enkä tiennyt että yhden työpäivän aikana pystyy käymään läpi niin monia tunteita. Samalla tämä on ollut myös palkitsevinta hommaa ikinä. Kaikkien niiden yötöiden jälkeen kun oon kerännyt  seitsemättä tuntia tyhjiä kaljatuoppeja, herännyt aamulla kuudelta tiskaamaan hotellille tai kuurannut miesten vessan lattialta jonkun sankarin oksennuksia, tuntuu hyvältä voida ihan vakavissaan sanoa että kiva tehdä työtä jolla on tarkoitus. Vaikka oikeasti tykkäänkin mun työstä ravintola-alalla, niin lapsien hampaattomat hymyt lämmittää kyllä paljon enemmän kun se vitoinen jonka perjantai-illan kännikalat tuikkaa tippiä. Kurja fakta että vapaaehtoistyöllä on vaikea elättää itsensä. Silti lähden täältä hurjan paljon rikkaampana kuin tänne saavuin. Taskut täynnä ilmaa mut rikkaampana kuin koskaan, tsek

Tällaista on siis työskennellä vapaaehtoisena Maunissa. Jos tuli mieleen kysymyksiä niin kysy ihmeessä. 

Nyt minä lähden askartelemaan paperisia helmiä muksujen kanssa

-julia