Ayampe

Mun sydän jäi Ayampehen!

Ayampe on todellinen paratiisi, mulle ainakin. Ja niin ilmeisesti myös monen muun mielestä, koska pitämällä hintoja niin korkeina pyritään estämään paikan muuttuminen Montanitan kaltaiseksi rysäksi. Pari hiljaista hiekkakatua, muutama hassu ravintola ja yksi kauppa joka harvemmin oli auki. Ihanan autentista ja hiljaista, just mitä tarttinkin super-sosiaalisen Banos viikon jälkeen. Ja niin kaunista

Maksoin omasta bungalowista omalla vessalla ja kuumalla suihkulla 20 matafaking dollaria. Mut hostelli oli suoraan rannalla ja siellä oli uima-allas, joten menkööt tämän kerran. Kolme päivää ja kaksi yötä oli kuitenkin sellaista törsäystä aivan tarpeeksi, joten mun paratiisin visiitti jäi aika lyhykäiseksi, mutta nautin kyllä koko aijan täysillä. ja ompa jotain minkä takia palata! Mun mökissä asuneet mutanttitorakka paskiaiset järjesti mulle onneks sopivasti jännitystä, eipä käyny hommat liian tylsiksi kun sai käydä kuoleman ja elämän kamppailuja niiden kanssa

 Sunnuntaina tutustuin hurjan kivaan brittipariskuntaan, jotka pyysivät mut liittymään illalliselle niiden seuraan. Jäbät oli matkanneet jo 15 kk ja vuosi vielä edessä, aika hurjaa. Illallisen jälkeen mentiin vielä niiden terassilla juomaan rommikolaa ja mulle selvisi että ne on jotain puoli-julkkiksia briteissä, ja kirjoittavat hullun suosittua matkablogia ja elättävät itsensä valokuvausella.Mulle tuli semisti nöyrä olo kun ne ojensi khoolin muovisen käyntikorttinsa.. Mutta käy kurkkaamassa Andrewn ja Emilyn blogi tästä !

Maanantai oli pilvinen päivä joten altaallekkaan ei ollut asiaa notkumaan, joten otin bussin Montanitaan joka on noin 30 minuutin ajomatkan päässä, ja kävin hoitelemassa vähän juoksevia asioita, apteekissa yms. Sekä tietty syömässä kohtuuhintaista ruokaa tuntien edelleen piston sydämessä ja lompakossa brittien kanssa nautitun kympin pitsan jälkeen,aijai. Ayampeen hiljaisuudesta ja olemattomista palveluista on helppo vaan hypätä dösään ja käydä vaikka vaan illallisella tai kapakkakoukkauksella Montanitan ytimessä

Loppuajan Ayampessä mä vain venyin, notkuin ja hengailin. Se onkin pitkälti mun lempparipuuhaa. Kävin myös surffaamassa pitkästä aikaa parin viikon tauon jälkeen! ja jep, olin yhä surkea. Nautin hiljaisista hiekkateistä, autiosta biitsistä, palmuista ja tietty siitä uima-altaasta. Maanantaina söin illallista keski-ikäisen saksalaisen pariskunnan kanssa ja ne tarjosivat mulle limua synttäreiden kunniaksi! Pienet arjen ilot ja kohtaamisen on muuttuneet mulle hurjan tärkeiksi, ja kiinnitän niihin paljon enemmän huomiota kuin yleensä. Niinku kylmään kolaan partsilla, niin paljon iloa pikkuisessa arkisessa asiassa

Tiistai-iltapäivänä mun lompakko huusi jo armoa, ja niin jälleen kerran määränpäänä oli mikäpä muukaan kuin Montanita. Asustelin itseasiassa tosi mukavassa hostellissa omassa huoneessa omalla kylppärillä kympillä yö. Mun huone oli kaikista ylimmässä kerroksessa  ja terdellä oli riippukeinutuoli- hässäkkä, jossa oli kiva istuskella ja kattella alas kadulle.  Olin sopinu miitin erään tutun kanssa iltapäiväksi ja hengailin sen kanssa oikeastaan koko iltapäivän, kuuntelin tarinoita New Yorkista ja siitä millainen Montanita oli vielä kymmenisen vuotta sitten. Illalla vielä join pari kuppia punaviiniä mun kanadalaisten naapureiden kanssa ja kuuntelin niiden matkajuttuja, ennenkuin painelin nukkumaan. Keskiviikkoon ja synttäriaamuun heräsin siis Montanitasta, ja maattuani riippumatossa puolillepäivin heitin kamat kasaan ja lähdin kohti Salinasta, jossa olenkin nyt ollut eilisestä saakka. Aattelin tän olevan hyvä viimeinen spotti rannikolla ennen paluuta Quitoon, joka tapahtuu jossain huomisen vuorokauden puolella. huh

Eilen Ruandan sisällissotaa paennut poika tarjosi mulle synttäribissen ja kertoi jänniä juttuja. Avasi taas hurjasti silmiä ja laittoi ajattelemaan ja arvostamaan asioita pikkuisen uudesta vinkkelistä. Maailma ei lakkaa ihmetyttämästä mua, ei vaikka oon 22 tai 122 vuotta. Välillä on kyllä naurettavaa millaisessa kuplassa mä tajuan eläväni. Sen kuplan haluan rikkoa. Ainii ja oli ekat synttärit poissa Suomesta. Söin keksejä rannalla, silitin pientä kirppuista mutta maailman söpöintä koiranpentua, hengailin argentiinalaisten rantapummien kanssa, yritin etsiä suklaakakkua mutta jouduin tyytymään jädeen. Jota söinkin mahakipuun saakka. Ikävöin kotiin, sen voin myöntää. Samalla kuitenkin kelasin että ei joka synttäreillä juua kaljaa ruandalaisen jäbän kanssa, ja nautin kovasti kaikista sen ajatuksista joita se mun kanssa jakoi. rauhaa

Kiitos Ayampe, kohtelit mua paremmin kuin hyvin, minä palaan vielä. Tän reissun pala paratiisia

-julia