Top tips for Ecuador

Eli näillä vinkeillä sä pärjäät!

EDIT: kirjoittelin tätä jo pari viikkoa sitten kipeänä maatessani mutta julkaisen vasta nyt erinäisten kuva-ongelmien (laiskuuden) takia

Koska mulla on nyt kaksi kuukautta takana Ecuadorissa, aika monta taitettua kilometriä ja nähtyä paikkaa, ajattelin kirjoitella ylös vähän käytännön vinkkejä täällä reissaamiseen. Itse ainakin luen mielenkiinnolla muiden blogeja ja vinkkejä reissunpäältä, koska ne antaa aina vähän enemmän perspektiiviä kuin puolueettomasti kirjoitetut jutut wikipediassa tai matkanjärjestäjien sivuilla. Joten jos ees yksi ihminen saa tästä napattua vinkkejä Ecuadorin reissulle tai matkustamiseen ylipäätään, olen tyytyväinen!


Kieli: Si, no, por favor, gracias ja senjor. Näillä pärjää alkuun jo aika pitkälle. Ennen tänne tuloa puhuin espanjaa siis ehkä kahden lauseen verran, ja ne oli ''yksi olut kiitos'' ja ''saisinko laskun''. Ennenkun lähdin multa kyseltiin että puhunko espanjaa ja vastasin aina etten varsinaisesti, mutta puhumallahan sitä oppii. Ja niin oon todella oppinut! Nykyään meikä heittää läppää hostellin pojille, asioin kaupassa ja vaihdan bussia isoissa terminaaleissa ilman ongelmia. Hyvinä päivinä, niinkuin tänään, käyn jopa kokonaisia keskusteluja. Kaikki on oikeastaan omasta asenteesta ja viitseliäisyydestä kiinni, ja mä todella haluan oppia puhumaan. Joka päivä pyydän jotain opettamaan mulle uuden ''päivän sanan'' ja keskustelemaan edes vähän ainakin yhden ihmisen kanssa joka ei ole bussikuski, kaupan kassa tai tarjoilija. Koska todella haluan oppia ja pystyä keskustelemaan ihmisten kanssa. Välillä koen kauheaa ahdistusta siitä miten en ymmärrä ketään tai saa mun asiaa ilmaistuksi, mutta toistaiseksi ei ole tullut vastaan tilannetta josta en olisi selvinnyt. Mutta siihen ei kannata luottaa, että aina löytyisi joku joka puhuu englantia, sillä eipä löydy.

Lähes kaikkialla on tarjolla espanjan kielen tunteja missä kieltä voidaan opiskella omista lähtökohdista ja kiinnostuksen ja kielitason mukaan. Harkitsin sellaiselle menoa, mutta päädyin kuitenkin opettelemaan ominpäin.
Oon tavannut monia muita reissareita jotka ei myöskään hablaa espaniolaa, mutta vähintään yhtä paljon ellen enemmän ihmisiä jotka kauhistelee sitä kuinka pärjään. Musta kuitenkin tuntuu että kaikki mun tapaamat ihmiset pitävät vaan siistinä että edes yritän möngertää pari sanaa heidän kieltään ja ovat hyvinkin ymmärtäväisiä. Oon monet kerrat naurattanut argentinalaisia kun oon heittänyt mun vakio lausetta '' et esto no es para las mujeres pero los alcoholistas'' ja tilannut vielä bissen perään. Oon saanut vaan kuulla että mun espanja on herttaista ja on mukava kun yritän. Vain muutama taksikuski on ollut mulle äkäinen kun ei olla oltu määränpäästä yhtämieltä, ja vain pari kertaa oon kokenut todellista epätoivoa kielimuurin suhteen.

Yhteenvetona: niin Ecuador kuin koko Etelä-Amerikka on okei paikkoja matkustaa vaikka espanjan kielen taito rajoittuisikin Asan räppeihin ja pariin small talk- läppään. Puhumalla ja ennenkaikkea kuuntelemalla oppii parhaiten!

Turvallisuus: Oon sanonut ennen ja sanon edelleen, että oon kokenut oloni enemmän turvattomaksi kävellessäni Jyväskylän keskustan läpi töistä kotiin pilkun jälkeen perjantaiyönä, kuin ikinä reissatessani. Maailmalla pelkoa on lietsoneet lähinnä kaistapäiset bussikuskit yhdistettynä mutkaisiin teihin vuoristossa, vanhoilla bussinrotiskoilla ja ajotavalla joka uhmaa painovoimaa. Mutta kertaakaan en ole joutunut pelkäämään henkeni tai omaisuuteni puolesta ( paitsi ehkä nukkuessa kadulla Banosissa, mutta sekin oli pitkälti oman mielikuvituksen vika). Tapasin pari iltaa sitten englantilaisen Andrewin joka kiteytti mulle reissufilosofiansa näin : ''olet joko uskomattomat tyhmä, tai uskomattoman onnekas''.  Tämä on aika paljolti totta, sillä turvallisuuteen voi vaikuttaa valtavasti omilla valinnoilla ja teoilla. Kun käyttää normaalia maalaisjärkeä, ei liiku epämääräisillä alueilla pimeällä, pitää välillä liioitellunkin huolta omaisuudestaan, kaikki menee varmasti hyvin. Jos taas hengailee pikkutunneilla kolumbialaisen koka-diilerin kanssa hämärässä baarissa, voi katsoa peiliin jos joutuu ryöstetyksi. Mun kohdalla on onneksi sattunut viimeinen, eli oon ollut uskomattoman onnekas. Välillä säilytän mun kamoja miten sattuu, kerran unohdin passini paikallisen kamun liikkeeseen enkä välttämättä aina muista edes lukita mun huoneen ovea. Olen liftannut useita kertoja ja käyttänyt epävirallisia takseja. Oon ollut hostelleissa joista jengiltä jatkuvasti on varastettu tavaraa, ja useamman kerran bussissa jolla oon matkustanut ihmisiltä on pöllitty kännyköitä, lompakoita yms. kun itse oon nukkunut onnellisena reppu lattialla. Kaiken tän yhteenlaskemalla tulee tulokseen, että mulla on ollut enkelit matkassa koko reissun.

Oon kuullut loputtomasti tarinoita varkauksista, ryöstöistä, rajalla laukkuun piilotetuista huumeista, korruptoituneista poliiseista ja huijausyrityksistä sekä jopa kidnappauksista, mutta onneksi luojan kiitos oon välttynyt tältä kaikelta. On siis totta että Ecuadorissa on paljon rikollisuutta, varsinkin taskuvarkaita, mutta niinkuin sanottu, normaalilla funtsimisella pääsee jo pitkälle. Kannattaa matkata valoisan aikaan, käyttää virallisia takseja jotka tunnistaa oranssista rekkarikilvestä ja siitä että niissä on mittari(!) ja kamera ( suomessa takseissa on kamerat kuskin turvallisuuden vuoksi, täällä matkustajan turvallisuuden vuoksi, aika paradoksaalista).Taksit ylipäätään on aika turvallinen vaihtoehto liikkua varsinkin pimeällä, kunhan ei ihan jokaiseen henkilöautoon jonka kylkeen on maalattu ''taxi'' hyppää kyytiin. Omaa järkeä tässäkin. Pimeällä ei kannata liikkua tietyissä paikoissa, ja paikalliset yleensä kertovat että onko turvallista vai ei. Itse oon tepastellut pimeitä kujia keskellä yötä lähes kaikkialla muualla kuin Quitossa, jossa se ei ehkä ole niin seiffiä. Ja joka kerralla oon päässyt turvassa perille. Bussissa, markkinoilla yms. ihmisvilinässä kulkiessa reppua kannattaa pitää etupuolella, sillä nopeat taskuvarkaat viiltää huomaamatta puukolla laukun auki ja vie sisällön.

Mä olen ylipäätäänkin aika naivii ihmisten suhteen, ja haluan usein uskoa ihmisten haluavan vain hyvää. Tämän ansiosta oon liftannut ja lähtenyt välillä vähän epämääräisten tyyppien kanssa epämääräisiin paikkoihin, mutta mun ihmistuntemus ei ole toistaiseksi pettänyt. Toisaalta näytänkin aina kengättömänä ja risassa paidassa ja reissureppu selässä niin köyhältä, ettei kukaan tuskin edes harkitse ryöstävänsä mua. Eli pidä mahdollisimman vähän arvokasta päällä tai älä ainakaan näyttele sun uusinta iphonea tuolla kadulla kauheasti, näyttämällä köyhältä näytät paljon vähemmän potentiaaliselta ryöstökohteelta. Mukana vain tarpeellinen määrä käteistä, kortti ja passi eri paikoissa, mahdollisuuksien mukaan lukkojen takana on aina best. Rannalla uimaan mennessä kannattaa pitää laukkua kokoaika silmällä vaikka rantsu olisi kuinka hiljainen, oon todistanut liian monta tapausta jossa joku on menettänyt kaiken arvokkaan jätettyä reppunsa rannalle vaan ihan pikasen uimareissun ajaksi.

Yhteenvetona: oon kokenut Ecuadorin huippu-turvalliseksi paikaksi, paljon turvallisemmaksi kuin esim Venetzuela. Omaan järkeen ja harkintakykyyn kannattaa luottaa, eikä ottaa typeriä riskejä, ainakaan liiaksi, vaikka pakko myöntää et pienet riskit saa vähän jännitystä reissuun. Ystävääni Sasea lainaten '' mitään ei ikinä tapahdu, jossei ikinä tee mitään''. Isot kaupungit on aina turvattomampia kuin pikkukylät. Liian kännissä oleminen on aina pieni riski, samaten kokkeliöverit rannalla, en ehkä suosittelisi. Itse en kuitenkaan pelännyt missään vaiheessa tai tuntenut oloani turvattomaksi, ja ainoa varastettu asia on mun h & m kangastossut ( Cambodia toisti itsensä)

Liikkuminen: Ecuadorissa ympäriämpäri ristiin ja rastiin sahanneena, voin todeta että täällä liikkuminen on iisiä, turvallista ja halpaa. Bussit ei ehkä aina ole sitä luksus-tasoa, mutta oon aina päässyt perille ja se riittää. Sulla täytyy olla tiedossa vaan määränpää, niin joku neuvoo aina perille. Terminaaleissa on aina setiä huutelemassa eri bussien määränpäitä ja he neuvovat kyllä oikeaan bussiin. Välillä lippu kannattaa ostaa etukäteen, mutta hyvin pitkälti riittää vaan ilmestyä paikalle ja tilaa on lähes aina. Linjojen selvittelyyn ei tarvitse käyttää paljon aikaa tai efforttia, ellei sitten ole oikeasti tiukalla aikataululla liikenteessä pitkiä matkoja, sillä niillä reissuilla tuppaa useasti olemaan niitä kuuluisia muuttujia. Jos matka-ajaksi kerrotaan 6 tuntia, se voi olla mitä tahansa 5 ja 10 tunnin välillä. Bussien hinta on noin 1-1,5 dollaria per tunti, kannattaa vähän seurata mitä paikalliset maksaa ettei kuski vedätä ihan älytöntä gringo-lisää

Busseissa kiertää jatkuvasti myyjiä myymässä juomista, suolaista syötävää, hedelmiä ja herkkuja. Paitsi tietenkin silloin kun sulla oikeasti on tappava jano tai nälkä, silloin niitä kavereita ei näy missään. Eli ainakin vesipullo aina matkaan dösään. Busseissa on usein myös ilmastointi jolla kuskit tykkää kovasti keulia ja reissuviltti on monesti pelastanut mut jäätymästä elävältä varsinkin yöbusseissa. Espanjaksi dupatut, joskus myös yllättävän hyvät ja joskus harvinaisen kurjat, jatkuvalla syötöllä pyörivät leffat on haska bonus. Ja jossei ole leffoja, niin iloinen samba tai espnjankieliset coverit varmasti tarjoavat matkaviihdettä.Bussissa ole tarkkana kamojesi kanssa, sillä niitä ryövätään yllättävän usein. Nukkuessakin laukku kannattaa köyttää jotenkin niin, että varmasti heräät jos joku penkoo sitä

Toinen mun käyttämä liikkumismuoto eli liftaus on kyseenalainen mutta yllättävän toimiva. Joskus kuskit pyytää dollaria tai paria vaivasta, mutta usein kyyti on ilmainen. Oon kuullut paljon eriäviä mielipiteitä liftaamisen turvallisuudesta, toiset on vakuuttaneet sen olevan rannikon alueella jopa yksin matkustavalle vaalealle naiselle täysin turvallista, toisen on ehdottomasti kieltäneet mua tekemästä sitä. Helpottaa jos tiedät edes vähän reittiä tai matka-aikaa määränpäähän, niin pysyy edes pikkuisen kartalla siitä ollaanko matkalla oikeen suuntaan. Oma harkintakyky on iso apu tässäkin, ja oon järkeillyt että esim. lava-auton lavalla matkustaminen on semi-turvallista koska on mahdollisuus hypätä pois kyydistä. Oon ihan tarkoituksella jättänyt kauhuskenaariot kelailematta tai vaikkapa sellaisen yksityiskohdan että 60km tuntivauhdista ei ehkä noin vaan pompata pois. Omista kokemuksista ja muiden tarinoista olen päätynyt johtopäätelmään siitä että Ecuador on seiffiä aluetta liftaukseen, joten peukku ylös ja tienposkeen, suosittelen.

Taksit on suhteellisen halpoja ja tietty turvallisia. Ainakin viralliset oranssi rekkariset taksit. Niitä saa napattua mistä vain kadulta kättä heiluttelemalla, oikeestaan usein riittää että seisoskelee kamojen kanssa odottavan näköisenä niin kohta on taksikuskeja jonossa tarjoamassa kyytiä.

Yhteenvetona: liikkuminen on vaivatonta ja sitä ei tarvitse stressata. Joku looginen matkareitti kannattaa ehkä kelailla valmiiksi, niin säästyy ihan mahdottomilta bussimaratooneilta ( henk.koht. ennätys 19h joka on vielä pientä esim Fridan 27 tuntiin) ja turhalta edes takaisin seilaamiselta.

Bussiasema Otavalossa

Liftausreissu Mompichestä Atacamesiin, kurja reissu mut hyvä tarina

Terveys: Oon pysynyt koko reissun suhteellisen terveenä ( eli ilman antibiottikuuria on selvitty ja sairaalassa ei ole tarvinnut käydä, perus masutauteja kyllä lusittiin ja pari korkeampaa kuumetta). Hyvä uutinen kuitenkin on että Ecuadorissa on ilmainen terveydenhuolto hädän sattuessa, ja vieläpä ilmeisesti ihan laadukas. Pakkaa mukaan riittävä matka-apteekki ja kunnollinen ensiapupakkaus, sillä pärjää jo pitkälle. Malarialääkitystä kannattaa harkita jos suuntaa viidakkoon, mutta hyttysiltä kannattaa suojautua kunnolla kaikkialla. Mun jalat oli yhteenaikaan aivan järkyttävässä kunnossa koska ne oli kupattu niin loppuun, enkä tietenkään malttanut olla raapimatta, ja haavat tulehtui ikävästi, onneksi merivesi on hyvä puhdistaja.

Apteekissa asiointi on yllättävän kallista ( hyttysen puremiin tarkoitettu voide maksoin 10 dollaria), tosin suomessa reseptiä vaativia, Ecuadorissa reseptivapaita lääkkeitä esim. Valiumia saa ostettua aivan pilkkahintaan.

Vesijohto vettä en menisi juomaan, okei joo parikertaa Quitossa kyllä, mutta normaalisti pysyn pullovedessä. Pyri myös syömään kaikki ruoka kuumennettuna, keitettynä tai kärsitettynä, niin kaikki pöpöt kuolee varmasti. Käsidesiä käytin vähän reissun alussa, mutta jätin sitten kokonaan. Maitohappobakteereja en ole ikinä käyttänyt ja hengissä ollaan. Aurinko on yllättävän polttava näillä leveyksillä suoraan päiväntasaajalla, ja pilviselläkin säällä kannattaa läträtä sitä rasvaa pintaan jos on herkästi palavaa sorttia.

Yhteenvetona: Ilmaisesta terveydenhuollosta huolimatta MATKAVAKUUTUS on aivan ehdoton juttu, älä reissaa ilman sellasta. Tai jos reissaat ja jotain sattuu niin voit syyttää itseäsi. Maalaisjärkeä käyttämällä voi vaikuttaa omaan terveyteen yllättävän paljon, mutta varovaisinkaan käytös ei aina suojaa yllätyksiltä ja onnettomuuksilta. Pieni pullollinen puhdasta alkoholia on helkkarin monikäyttöinen ja hyödyllinen, samoinkuin Bebanthen,suosittelen ehdottomasti pakkaamaan messiin!

Asuminen ja eläminen: Mulle oli pieni shokki kuinka kallista asuminen ja eläminen lopulta täällä onkaan.  Halvimmillaan oon maksanut majoituksesta 6 dollaria yöltä, kalleimmillaan 20 dollaria. Monissa paikoissa riittää vaan paikalle pelmahtaminen ja sitten majoituksen etsiskely, mutta varsinkin yksin tsekkaan meielläni pari hostellia netistä etukäteen oman mielenrauhan takia. On myös kullanarvoista kuunnella muiden vinkkejä kivoista hostelleista!

Tiedän ja ymmärrän hyvin että pitkän bussirallin jälkeen ajatus kävelystä vain ensimmäiseen vastaantulevaan hostelliin houkuttaa, mutta osoittautuu usein kurjaksi vaihtoehdoksi. Kun vähän käveleskelee,kattelee ja kyselee eri paikoista, löytää varmasti sen hinta-laatusuhteeltaan parhaan paikan. 10 dollaria yöltä on aika basic- hinta omasta huoneesta ja kylppäristä, dormit alle kympillä ja jaetulla kylppärillä. Lämmin vesi nostaa aina pikkuisen hintaa, niinkuin luonnollisesti myös tuuletin tai ilmastointi. Oma keittiö jota saa käyttää on aina plussaa, säästyy rahaa kun ei tarvitse muonata ulkona ja lisäksi ruuan tekeminen on välillä ihan kivaa. Hyttysverkko on myös kiva bonari, joskin usein aika turha. Aamupala sisältyy hintaan aika harvoin. Tsek out-time on lähes kaikkialla siinä puolenpäivän pintaan ja siitä harvoin ollaan niin tarkkoja, mutta kannattaa silti selvittää ja koittaa pitää kiinni ettei vahingossa joudu maksamaan ylimääräistä.

Netti löytyy lähes joka hostellista, mutta sen toimivuus on aina vähän herran kädessä. Lämminta suihkua mainostetaan myös paljon, mutta totuudessa mun ja hostellin työntekijöiden käsitys kuumasta vedestä on ollut hyvinkin eriävä; niille usein mikä tahansa vesi joka tulee hanasta nestemäisessä muodossa on lämmintä. Älä usko ihan sokeasti kaikkea mitä luvataan, mutta ymmärrä myös että sitä saa mistä maksaa; 6 dollarilla ei kovin kummoisia faciliteettejä kannata odottaa. Kannattaa myös varautua ötököihin, likaisuuteen, epämääräisiin vessoihin ja suihkuihin, sun sängystä löytyviin kulkukissoihin yms muihin elämään jännitystä tuoviin yllätyksiin. Ainiin ja adapteri messiin, täällä on oudot pistokkeet!

Hostelleihin otetaan usein jengiä tekemään volunteeringiä, el ityöskentelemään yöpaikkaa vastaan, yleensä parin viikon tai kuukausien pätkiksi. Espanjan osaaminen auttaa hurjasti, mutta mullekkin on parista paikkaa duunia tarjottu. Yleensä leppoista duunia, tottakai paikasta riippuen, mutta noin lähtökohtaisesti. Säästää rahaa sekä tapaa uusia tyyppejä, saa hetkellisesti rytmiä elämään ja tietty kivan lisän cv:hen.

Yhteenvetona: lähtökohtaisesti saat sitä mistä maksat.Luonnollisesti mitä paremmat puitteet, sitä useampi nolla laskussa.Kun on valmis vähän antamaan periksi totutusta tasosta ja sopeutumaan ympäristöön, löytää yllättävänkin mukavia ja edullisia paikkoja. Usein myös ihmiset tekee sen paikan, ei puitteet. Koitan pitää myös yleensä huolen että hostellista löytyy vähintään se yksi riippumatto.

Yksi mun lemppari-hostelleista, DMCA Mompichessä!

Näihin kusipäihin on pakko tottua, tai ainakin pakko opetella olematta saamatta sydäriä ja totaalista itku-lamaantumista joka kertä ku näkyy. Ellei sulla sitten oo ihanaa miestä mukana joka hoitaa tän ötö-puolen

Ruoka: Ecuadorissa syöminen on pääasiassa halpaa. Täällä on valtavasti erilaisia kasviksia ja hedelmiä, ja tälläiselle semi-kasvissyöjälle on ainakin löytynyt vaihtoehtoja. Ecuadorilainen muona ei ole mitenkään mullistavaa tai maailmalla tunnettua, mutta mulle juuri sopivaa perusmättöä kohtuulliseen hintaan, sehän passaa. Paikalliset tykkää kovasti tunkea sokeria kaikkialle elintarvikkeisiin, mehuihin, jukurttiin ja jopa leipään, ja välillä saa tehdä kunnon pohjatyötä että löytää marketista ei-makeaa diabeetikko-leipää.

Aamiaista oon syönyt 2-4 dollarilla, ja normi aamupala pitää sisällään munia, leipää, voita, hilloa, mehua ja kahvia/teetä/kaakkista (joskus bonarina tulee viel juustoakin!)
Lounas-menu on 2-5 dollaria paikasta riippuen. Perus lounaaseen sisältyy alkusoppa, jäätävä kasa riisiä, ruokabanaania ( joka annoksessa, kaikissa mahdollisissa muodoissa, täällä rakastetaan sitä), pieni kasa jotain salaattia muistuttavaa ja kala/ liha/ kana + mehu, yleensä limeä tai ananasta tai muuta kirpsakkaa. Kokis maksaa n. 50 senttiä, iso bisse baarissa 1-2,5 dollaria, iso vesipullo irtoaa noin dollarilla.

Rannikolla kaikki on koittanut saada mua maistamaan mereneläviä, mutta koska seafood on mulle ehdoton nada, jäi kokeilematta hehkutuksista huolimatta. Katuruoka on yllättävän hyvää, ja tottakai myös halpaa. Koklaa ainakin empanadaksia, ja erilaisia tuorepuristettuja mehuja mitä katukiskoissa myydään! Myös ecuadorilaset leipomot ansaitsee erikoismaininnan, herkkuhyvää leipää lähes ilmaiseksi!  Kaupoissa löytyy kaikki tarvittava ruuan laittoon, vihanneksia ja hedelmiä kannattaa suosia koska ne on niin edullisia. Lounaan voi helposti korvata parilla isolla banskulla ja mangolla, ja kun päälle kiskasee illalliseksi luotettavaa makarooni-tonnikala-mössöä, on päivän safkakustannuksissa päässyt aika huokealla!

Yhteenvetona: hyvää ja halpaa perussafkaa. Suosi syömistä siellä missä paikalliset syövät, halvempien hintojen lisäksi tietää että ruoka liikkuu paljon eikä seiso tuntikausia auringonpaisteessa= vähemmän pöpöjä. Koita rohkeeasti kaikkea uutta mitä sedät myy busseissa, kerran ostettiin Friqun kanssa mässypäissämme eeppisen hyvää pullaa bussissa. Mutta esim. kuivatut siannahka levyt jäi multa testaamatta, samoin kuin marsut. Ulkona syöminen tulee pitkän päälle aika kalliiksi, ja siksi kannattaa suosia ruuan tekoa hostellien keittiöissä. Itse oon viime viikkoina lipsunut tästä pahasti, ja tänään mua odottaakin kuppinuudelit kaapissa. Myös se että tekee ruokaa isolla porukala ja jakaa kustannukset, säästää huomattavasti reissukassaa!

ps. kolme kirjainta jotka löytyy Ecuadorista: K F C, no words needed

Kolme kullanarvoista vinkkiä, jotka oon matkustaessani oppinut:
1. Käy vessassa AINA kun siihen on mahdollisuus, olipa pissahätä tai ei. Koskaan ei voi tietää jos bussin vessa ei toimi/ sitä ei ole/ kuski ajaa 5 tuntia putkeen pysähtymättä just sen jälkeen kun joit pullollisen kolaa. Parikertaa oon tosissani miettiny kuinka pyydän kauniisti kuskia pysäyttämään täyden bussin mun takia, jotta pääsisin pissalle tienposkeen

2.Käy suihkussa AINA kun siihen on mahdollisuus, koska seuraava lämmin suihku/ toimiva suihku voi olla mysteeri. Jokaisessa suihkussa on aina kaksi vaihtoehtoa, se joko toimii tai ei toimi. Ja mikään ei vituta niin paljon kun hikoillun päivän jälkeen todeta että sitä vettä ei tipu. Vedenpaine on täällä myös vähän herran kädessä, useammin kuin kerran on ollut hoitoaineet päässä ja saippuat kainaloissa kun vesi on yksinkertaisesti vain loppunut.

3. Syö ja varsinkin juo, kokoaika ja jatkuvasti. Lämpimässä tai varsinkaan kuumassa harvemmin tekee mieli safkata ( muuta kun jäätelöä tai limsaa, kaljakin menettelee) mutta nestehukka yllättää helposti. Sokerivajareissa ja nestehukassa matkustaminen ei oo kivaa sulle, koska päätä särkee, väsyttää, heikottaa yms. Se ei myöskään oo kivaa sun matkakamuille joille kiukuttelet ja purat ärtymystä. Juo vaikkei janottaisi ja syö usein jotain pientä, hedelmiä, keksejä yms helppoa jotta sokerit pysyy kuosissa. Ja ainakin yritä syödä jotain normaalia ja ravintopitoista suhteellisen säännöllisesti, sillä kroppa kyllä kertoo kun et kohtele sitä oikein, ja tekee sun olosta kurjan.

PLUS pari hämyä faktaa jotka on kiva tietää

-Ecuadorin virallinen raha on Yhdysvaltojen dollari, kannattaa vähän katsoa missä ja millä kurssilla vaihtaa, ne nimittäin vaihtelee aika paljon. Seinästä rahaa nostaessa automaatti ottaa parin dollarin käsittelymaksun, joten pitkällä juoksulla tulee edullisemmaksi nostaa kerralla enemmän rahaa kuin joka päivä parikymppiä. Toisaalta eri asia kuinka paljon haluaa/ uskaltaa pitää käteistä päällä

- Kaikki julkiset vessat maksaa 10-25 senttiä, joten pidä pikkurahaa mukana. Oma vessapaperirulla tai nenäliinapakka laukussa on myös aika bueno homma, koska aika usein paperia ei vessassa vaan ole

-Neuvottele aina, aina ja aina taksin yms. minkä tahansa homman hinta etukäteen, koska muuten sulta  voidaan vedättää aivan jäätäviä summia. Parempi kysyä parikin kertaa etukäteen kuin huomata että perillä kuski vaatiikin sulta nelinkertaista taksaa

-Bussit on jäätäviä, kirjaimellisesti. Ota pitkää vaatetta ja vaikkapa joku viltti messiin niin matka on kivempi, ainakin pitemmässä yöbussissa

- Vaikka Ecuador on pieni maa Etelä-Amerikan mittakaavassa, sen luonto on uskomattoman monipuolinen! Löytyy viidakkoa Amazonilla, vuoristoa sisämaasta ja uskomattoman kaunis Tyynenmeren rannikko. Tää myös tarkoittaa sitä että ilmasto on tosi vaihteleva: pakkaa monipuolisesti mutta fikusti mukaan vaatetta joka säähän mihin suunittelet meneväsi. Quitossa saattaa tulla suru puseroon pelkissä rantsukamoissa, mutta toisaalta mitään sellaista etä kaipaa mitä et voisi periltä ostaa

-Ecuador ei ole halvimmasta päästä, verrattuna esim Boliviaan, mutta kun vähän kiinnittää huomiota rahankäyttöön niin elää jo aika huokeasti. 20 dollarilla päivässä elää jo kivasti, itse koitin pitää 15- 20 dollaria päiväbudjettina mistä tosin kyllä lipsuin välillä. Toisaalta välillä elin vain muutamalla dollarilla päivässä joten se tasoitti kokonaisuutta. Eli ei tarvitse olla massikeisari tai köyhäilyn ammattilainen jos haluaa matkustaa pitkään ja nähdä paljon, mutta joistain jutuista on tietty tingittävä, esim. Galapagos oli mulle vain kaukainen unelma kun lompakossa näky pelkkä pohja.

Toivottavasti edes joku hyötyy tästä raapustuksesta ja saa jotain vinkkejä omalle reissulle!

-julia

Ayampe

Mun sydän jäi Ayampehen!

Ayampe on todellinen paratiisi, mulle ainakin. Ja niin ilmeisesti myös monen muun mielestä, koska pitämällä hintoja niin korkeina pyritään estämään paikan muuttuminen Montanitan kaltaiseksi rysäksi. Pari hiljaista hiekkakatua, muutama hassu ravintola ja yksi kauppa joka harvemmin oli auki. Ihanan autentista ja hiljaista, just mitä tarttinkin super-sosiaalisen Banos viikon jälkeen. Ja niin kaunista

Maksoin omasta bungalowista omalla vessalla ja kuumalla suihkulla 20 matafaking dollaria. Mut hostelli oli suoraan rannalla ja siellä oli uima-allas, joten menkööt tämän kerran. Kolme päivää ja kaksi yötä oli kuitenkin sellaista törsäystä aivan tarpeeksi, joten mun paratiisin visiitti jäi aika lyhykäiseksi, mutta nautin kyllä koko aijan täysillä. ja ompa jotain minkä takia palata! Mun mökissä asuneet mutanttitorakka paskiaiset järjesti mulle onneks sopivasti jännitystä, eipä käyny hommat liian tylsiksi kun sai käydä kuoleman ja elämän kamppailuja niiden kanssa

 Sunnuntaina tutustuin hurjan kivaan brittipariskuntaan, jotka pyysivät mut liittymään illalliselle niiden seuraan. Jäbät oli matkanneet jo 15 kk ja vuosi vielä edessä, aika hurjaa. Illallisen jälkeen mentiin vielä niiden terassilla juomaan rommikolaa ja mulle selvisi että ne on jotain puoli-julkkiksia briteissä, ja kirjoittavat hullun suosittua matkablogia ja elättävät itsensä valokuvausella.Mulle tuli semisti nöyrä olo kun ne ojensi khoolin muovisen käyntikorttinsa.. Mutta käy kurkkaamassa Andrewn ja Emilyn blogi tästä !

Maanantai oli pilvinen päivä joten altaallekkaan ei ollut asiaa notkumaan, joten otin bussin Montanitaan joka on noin 30 minuutin ajomatkan päässä, ja kävin hoitelemassa vähän juoksevia asioita, apteekissa yms. Sekä tietty syömässä kohtuuhintaista ruokaa tuntien edelleen piston sydämessä ja lompakossa brittien kanssa nautitun kympin pitsan jälkeen,aijai. Ayampeen hiljaisuudesta ja olemattomista palveluista on helppo vaan hypätä dösään ja käydä vaikka vaan illallisella tai kapakkakoukkauksella Montanitan ytimessä

Loppuajan Ayampessä mä vain venyin, notkuin ja hengailin. Se onkin pitkälti mun lempparipuuhaa. Kävin myös surffaamassa pitkästä aikaa parin viikon tauon jälkeen! ja jep, olin yhä surkea. Nautin hiljaisista hiekkateistä, autiosta biitsistä, palmuista ja tietty siitä uima-altaasta. Maanantaina söin illallista keski-ikäisen saksalaisen pariskunnan kanssa ja ne tarjosivat mulle limua synttäreiden kunniaksi! Pienet arjen ilot ja kohtaamisen on muuttuneet mulle hurjan tärkeiksi, ja kiinnitän niihin paljon enemmän huomiota kuin yleensä. Niinku kylmään kolaan partsilla, niin paljon iloa pikkuisessa arkisessa asiassa

Tiistai-iltapäivänä mun lompakko huusi jo armoa, ja niin jälleen kerran määränpäänä oli mikäpä muukaan kuin Montanita. Asustelin itseasiassa tosi mukavassa hostellissa omassa huoneessa omalla kylppärillä kympillä yö. Mun huone oli kaikista ylimmässä kerroksessa  ja terdellä oli riippukeinutuoli- hässäkkä, jossa oli kiva istuskella ja kattella alas kadulle.  Olin sopinu miitin erään tutun kanssa iltapäiväksi ja hengailin sen kanssa oikeastaan koko iltapäivän, kuuntelin tarinoita New Yorkista ja siitä millainen Montanita oli vielä kymmenisen vuotta sitten. Illalla vielä join pari kuppia punaviiniä mun kanadalaisten naapureiden kanssa ja kuuntelin niiden matkajuttuja, ennenkuin painelin nukkumaan. Keskiviikkoon ja synttäriaamuun heräsin siis Montanitasta, ja maattuani riippumatossa puolillepäivin heitin kamat kasaan ja lähdin kohti Salinasta, jossa olenkin nyt ollut eilisestä saakka. Aattelin tän olevan hyvä viimeinen spotti rannikolla ennen paluuta Quitoon, joka tapahtuu jossain huomisen vuorokauden puolella. huh

Eilen Ruandan sisällissotaa paennut poika tarjosi mulle synttäribissen ja kertoi jänniä juttuja. Avasi taas hurjasti silmiä ja laittoi ajattelemaan ja arvostamaan asioita pikkuisen uudesta vinkkelistä. Maailma ei lakkaa ihmetyttämästä mua, ei vaikka oon 22 tai 122 vuotta. Välillä on kyllä naurettavaa millaisessa kuplassa mä tajuan eläväni. Sen kuplan haluan rikkoa. Ainii ja oli ekat synttärit poissa Suomesta. Söin keksejä rannalla, silitin pientä kirppuista mutta maailman söpöintä koiranpentua, hengailin argentiinalaisten rantapummien kanssa, yritin etsiä suklaakakkua mutta jouduin tyytymään jädeen. Jota söinkin mahakipuun saakka. Ikävöin kotiin, sen voin myöntää. Samalla kuitenkin kelasin että ei joka synttäreillä juua kaljaa ruandalaisen jäbän kanssa, ja nautin kovasti kaikista sen ajatuksista joita se mun kanssa jakoi. rauhaa

Kiitos Ayampe, kohtelit mua paremmin kuin hyvin, minä palaan vielä. Tän reissun pala paratiisia

-julia

Onnellisena Otavalossa

Hola!
Pikapäivitys siitä että henki pihisee yhä, mulla oli viikonloppu täynnä onnellisuuden hetkiä ja sijainti tällä hetkellä todellisessa paratiisissa.

Keskiviikkoiltana mulle nousi kuume, jota parantelin Quitossa hengailemalla perjantaiaamuun saakka. Sam oli pyytänyt mua tulemaan Quincheen josta matkattaisiin yhdessä Otavaloon. Washingtonilaisen pojan kanssa nautitun aamupalan jälkeen meikä hyppäsi vihreään bussiin niinkuin oli käsketty, ja saavuin perille Quinhcheen , jossa huomasin että se ei ole mikään yksi ja tietty paikka vaan kokonainen kaupunki. Kelailin aikani kadunvarressa ja mietin että Sam odottaa mua varmaan bussiterminaalissa ja yritin pyytää reittiohjeita taksikuskeilta jotka norkoili kadun toisellapuolella. Kohta seitemän taksisetää piiritti mut ja puhuivat kaikki päällekkäin espanjaa mun ympärillä, ja lopulta sain ymmärrettyä että kaupungissa ei ole terminaalia ja että kyytiin hypätään kadun varrelta. Epätoivo iski mun takaraivoon, olin yksin vieraassa kaupungissa, ei oikein hajua missä, en löydä mun kamua ja en osaa kommunikoida kenenkään kanssa kysyäkseni ohjeita Hetken kuluttua yksi kaveri nappasi mua kuitenkin kädestä ja talutti kulman taakse, missä bussit odottivat parkissa. Ja siinä mä odotin Samia, puolitoistatuntia, kunnes totesin sen olevan turhaa. Mietin epätoivoisesti etten voi odottaa loputtomiin, mitä jos se odottaa mua turhaan jossain muualla, miten saan kenetkään kiinni... Kävin nettikahvilassa pistämässä sille viestiä että lähden yksinäni Otavaloon, jonne saavuinkin 3 dösää ja 3 tuntia myöhemmin. Perillä mulla oli uutena ongelmana se miten löydän Fridan, ja ehdin juuri istua alas miettien että venailen vaan tässä asemalla kunnes joko sen tai Samin bussi saapuu. Kaksi sekuntia myöhemmin ohi kävelee kuitenkin tuttu rastapää ja hitto miten onnellinen olin<3 Frida ja Martin olivat ottaneet meille huoneen kivasta hostellista ja niin mun reissuperhe oli kasassa jälleen!

Hengailtiin iltapäivä ja ilta yhdessä porukalla, ja löydettin lopulta myös amerikan-retku joka oli feidannut mut täydellisesti, koska oli unohtanut kirjoittaa viestiin että nähdään kirkolla, ja odottanut mua siellä..eipä ihme ettei törmätty siis

Syy miksi päätettiin miitata Otavalossa, oli koska haluttiin nähdä kuuluisa lauantai-marketti! Joka lauantai koko Otavalon keskusta ja sen kadut muuttuvat valtavaksi marketiksi, ja kojuja jatkuu joka suuntaan jäätävän paljon. Tarjolla on ihan kaikkea. Oikeasti kaikkea. Aivan huippupaikka ostaa tuliaisia ja käsitöitä. Tinkiä kannattaa ja pitääkin, parhaimmillaan hinta putoaa jopa kympillä. Ja kun ostaa samasta kojusta kerralla useamman tuotteen, saa myös hyvät alennukset. Aamulla noin klo viidestä eteenpäin torilla on myös eläinmarkkinat,joihin halusin kovasti mennä. Siellä aiemmin vieraillut Martin kertoi kuitenkin että ne on aika ankeat ja eläimiä kohdellaan tosi huonosti, ja ettei itse haluaisi mennä uudestaan. Kun kello soi lauantaiaamuna viideltä, ajattelin ettei ole sen arvoista herätä kylmään parin tunnin yöunien jälkeen, ja että miksi ylipäätään haluaisin nähdä ihmisiä potkimassa sikoja tai tappamassa marsuja. Mutta sellaistikin olisi siis ollut tarjolla

Iltapäivällä käytiin vielä yhdessä pitsalla ja jälleen kerran hyvästelin Samin, jonka jälkeen otettiin Fridan ja Martinin kanssa bussi Quitoon. Siellä iltapalan jälkeen meidänkin tiet erosi ja minä hyppäsin yöbussiin Quayaquilin kautta rannikolle. Ja niin vihdoin 19 tunnin bussirallin jälkeen olen vihdoin kauan odotetussa Ayampessä ja auringossa jälleen!

Mulla oli ihan huippu viikonloppu Otavalossa, koska mun ympärillä oli juuri ne suosikki tyypit ketkä toivoinkin olevan.Oli aivan parasta puhua suomea ja kertoa kaikki hurjat matkajutut sekä kuulla ystävän tarinoita reissusta. Sain hurjasti voimaa jatkaa matkaa eteenpäin taas yksin, ja eipä kyllä ole kauan kun taas nähdään.

Oon tällä hetkellä täydellisessä paratiisissa, ja ihan ehdottomasti yhdessä reissun ihanimmissa paikassa! Ayampe on ihana, mutta mulle harmillisen kallis ja siksi mulla ei olekaan varaa olla täällä kauempaa,vaikka voisin jäädä viikoiksi. Huomenna rinkka ja minä liikutaan valitettavasti jälleen kerran Montanitaan, koska mulla on siellä miittinki ecuadorilaisen kamun kanssa!

Huijui tässä pikakuulumiset koska pakko painella nukkumaan, huomenna on herättävä aikaisin nauttimaan vielä siitä että täällä hostellilla on uima-allas!!

-julia

Banos

''Pari muuttujaa'' on kyllä ollut viimepäivien teema.
Jos saisin dollarin jokaisesta kerrasta kun muutan mieltäni niin tää olis ollut ilmainen reissu. Välillä tuntuu että tarttisin jonkun komentamaan mua ja kertomaan mitä pitää tehdä ja minne mennä.

Lauantai-aamuna aikaisin hyppäsin Santa Elenasta bussiin kohti Guayaqilia, jossa huomasin että toisin kuin mulle oltiin väitetty, suoria busseja Banosiin ei mene, ja mun piti ottaa bussi ensiksi Ambatoon ja sieltä vasta Banosiin. Ambatossa seisoin shortseissa ja flipflopeissa kaatosateessa keskellä ei mitään, ja katsoin parhaaksi lyöttäytyä parin ranskalaisen tytön seuraan ja yhdessä venailtiin sateessa tunti meidän bussia. Lopulta 11 tunnin bussiseikkailun (sekoilun) jälkeen olinkin onnellisesti Banosissa Andien vuoristossa. Löysin jopa täydellisesti perille hostellille jonne mun jenkkikamu Sam oli mua neuvonut tulemaan. Meidän hostelli oli ihana, oma huone jaetulla kylppärillä maksoi 7 dollaria yöltä. Hostellilla työskenteli argentinalainen poika joka ei puhunut ollenkaan englantia, ja me keskusteltiin sen tabletilla Google kääntäjän avulla, itseasiassa aika pitkiäkin kesksteluja, hah.

Pikkunen kaveri halusi nukkua mun huoneessa

Banos

Banos oli aivan huippu paikka, ihana pikkukaupunki jättimäisten vuorten keskellä! Illalla en edes tajunnu millaseen paikkaan oon tullut koska oli pilkkopimeää, mutta aamulla mun kasvoilta ei saanut hymyä pois kun kaikkialla mun ympärillä oli niin kaunista! Ja vuoriston viileys oli aivan ihanaa vaihtelua siihen rannikon tukahduttavaan kuumuuteen, ja  iltaisin sain jopa vetää villasukat jalkaan ja pipon päähän.

Heti sunnuntaina vuokrattiin Samin kanssa fillarit, ja meidän mukaan lähti myös Canoasta tuttu argentinalainen pariskunta Max ja Karen. Pyöräiltiin 18km vuoristossa määränpäänä Pailon del Diablo- vesiputous! Ekaksi vastustin viimiseen saakka pyöräilyideaa, mutta lopulta taivuin ja hyvä niin, sillä mulla oli super-hauska päivä. Ja maisemat oli upeimmat ikinä.

Vesiputoukselta tultiin takaisin kaupunkiin pyörinemme rekan kyydissä, sillä 18 kilsaa takaisinpäin ylämäkeen olis ollut mulle jo liian hc-suoritus. Samana iltana mentiin vielä katsomaan kaupungissa olevaa pienempää vesiputousta, jonka jälkeen jalat huusi niin hoosiannaa että kuuma suihku ja sänky oli parhautta hetkeen. Mutta huikea reissu, ja mulla oli todellinen voittaja-fiilis siitä kuinka olin ylittänyt itseni. Illalla Sam vei mut vielä suklaakakulle koska sekin oli niin vaikuttunut mut suorituksesta ja siitä etten nurissut kertaakaan, en edes silloin kun kaaduin pyörällä. Täydellinen päivä

Banos on varmaan Ecuadorin paras paikka harrastaa erilaisia aktiviteetteja, ja sieltä löytyy kaikkea benji-hypystä koskenlaskuun ja zip liningistä kalliokiipeilyyn. Kaupungista järjestetään myös paljon erilaisia retkiä Amazonille, ja matkanjärjestäjiä on jokaisella nurkalla kaupungissa. Hintoja kannattaa kilpailuttaa, sillä mekin saatiin pyörien vuokrahinta putoamaan 10 dollarista viiteen, kun jaksettiin vähän kysellä ja tinkiä. Hostelleja ja hotelleja on paljon, samoin kuin rafloja ja baareja. Marketilta saa halpaa ja hyvää lounas-safkaa, ja juusto-epanadakset on mun uusi herkku! Suosittelen ehdottomasti käymään, muhun tämä kaupunki teki ainakin vaikutuksen. Ja jokainen kenen kanssa olen Banosista jutellut, on kehunut sitä mulle älyttömästi.

this is Ecuador, joko on tai ei

Maanantaina satoi vettä all day long, joten mekin vaan venyttiin hostellilla ja kulutettiin aikaa hengailemalla. Aamupäivällä kävin tosin brunssilla Canoasta tutun suomalais-tytön kanssa joka sattui olemaan myös Banosissa. Samana iltana käytiin lähibaarissa bissellä, sillä sinä iltana kun saavuin kaupunkiin kävelin kyseisen baarin ohi ja jäin juttelemaan paikan omistajan kanssa, joka lupasi tarjota ilmaisen bissen myöhemmin. Istuskelin ulkorappusilla ja yhtäkkiä kuului ''KIPPIS'', ja löysin taas uuden suomi-kamun! Two points to team Finlandille sinä päivänä.  Yllätyn myös joka kerta siitä miten ihmiset reagoivat ''wow thats so cool'' kun kerron olevani suomesta. Monelle on yötön yö ja kaamos on niin absurdeja käsitteitä, että se on musta hassua.

Olin yrittänyt houkutella Samia että vuokrattaisiin mönkijä ja ajeltaisiin katsomaan lähellä olevaa tulivuorta, mutta en saanut tahtoani läpi, mikä oli loppujen lopuksi ehkä aika hyvä koska vuorilla oli hurjan kylmä ja olisin varmaan ollut vaan vittuuntunut koko mönkijäreissun ajan kylmään ja märkään. Lisäksi mönksä-vuokra olis ollut aika ankara budjetin päälle. Tiistai-aamuna olin kuitenkin kyllästynyt vaan oleiluun ja pakotin Samin reipastumaan ja vaadin että voitaisiin tehdä jotain. Pienoisen pohdinnan jälkeen me hypättiin Chivaan, paikalliseen avo-bussiin, ja ajeltiin ylös vuorille La Casa Del Arboliin, keinumaan maailman laidalle.

 Meidän onneksi pilvimassat väistyivät juuri sopivasti ainakin osittain silloin kun oltiin ylhäällä, ja saatiin katella ihania vuorimaisemia hetken aikaa ennenkun sade alkoi jälleen. Keinuminen oli niin hauskaa, vaikka ekaksi sanoinkin ettei todellakaan ole sellaista voimaa tällä pallolla joka sais mut istumaan kahden narun varaan, alla loputon pudotus. Lopuksi kuitenkin tykkäsin siitä niin paljon etten olisi halunnut lähteä pois ollenkaan.
Iltapäivä me hengailtiin hostellilla, käytiin marketilla syömässä lounasta ja ihmeteltiin hostellin lemmikkejä, papukaijoja, kultakaloja ja kilpikonnaa! Illalla pyörittiin mulle tuntemattomasta syystä parin paikallisen pojan kanssa ympäri kaupunkia ja yritettiin etsiä kauppaa josta saa kitaran kieliä? Joskus vaan ihmettelen että millaiseen seuraan päädyn, elämä jaksaa yllättää

Ja siitä epäonnisten sattumusten sarja sitten alkoikin. Olin päättänyt lähteä klo 22.00 yöbussilla Santa Elenaan ja takaisin rannikolle, mutta mitens sattuikaan vaan kun kymmeneltä oltiinkin Samin ja kolmen muun jenkkipojan kanssa juomassa kaljaa ja pelaamassa bilistä läheisessä kuppilassa. Otin asian ihan coolisti, sillä tiesin että yhdeltä yöllä lähtee vielä yöbussi Guayaqiliin, ja voisin mennä sillä.Palattiin hostellille ja onneksi olin fiksuna likkana pakannut kaikki kamat kasaan. Sanoin Samille heipat ja vielä kielsin sitä lähtemästä saattamaan mua bussiasemalle, sillä kello oli jo niin paljon ja tiesin että sillä on aamulla aikainen herätys.Kipitin minkä jaloistani pääsin rinkka selässä ja reppu käsissä halki öisen kaupungin, ja kappas vaan kun saavun asemalle niin bussi ajaa suoraan mun nenän edestä, ja niin jäi meikä kyydistä. Ei auttanut kun lampsia kaikkien kamojen kanssa takaisin hostellille keskellä yötä, vain huomatakseni että ulkoportti on laitettu lukkoon ja kukaan ei varmasti ole hereillä klo 01.20. Hetken ajan epätoivo iski mua kasvoihin oikein huolella, ja kävin päässä läpi kaikki kauhu-skenaariot siitä miten mut satavarmasti ryöstetään jos joudun nukkumaan kadulla kaikkien kamojen, passin, puhelimen, korttien ja rahojen kanssa. Siinä mielentilassa oli vaikea repiä reipasta reissumieltä esiin. Odottelin kadulla vajaan tunnin ja voi luojan kiitos kun joku sattui olemaan hereillä ja avasi mulle oven. Pääsin kaikeksi onneksi vielä nukkumaan omaan huoneeseen, koska olin vahingossa jättänyt avaimen oveen.

Aamulla nukuin onnellisesti tsek out- ajan ohi, ja missasin samalla myös aamubussin rannikolle. Monimutkaisen ja hermoja repivän keskustelun hostellin omistajan kanssa, vanhemman herrasmiehen joka oli mulkoillut mua ikävästi monta päivää, sain sovittua että mun ei tarvitse onneksi maksaa ylimääräistä vaikka olinkin myöhässä uloskirjautumisesta.
 Tästä kaikesta niin kypsänä ja turhautuneena kelasin että fak this, ja hyppäsin vaan ekaan lähtevään bussiin, määränpäänä Quito.Tässä vaiheessa sain päähäni että hitto meikä lähteekin Amazonille enkä rannikolle, jonka jälkeen päädyin taas rannikkoon ja sitten en. Tätä vaiheilua kesti koko matkan. Neljän tunnin päästä saavuin perille, ja mietin että meen kaupungille syömään joten jätämpä rinkan säilytykseen asemalle, ja illalla nappaan yödösän jonnekkin päin rantsua. Muonaamassa laitoin kuitenkin viestiä mun suosikki rastapäälle, ja sovittiin treffit ylihuomiseksi Otavaloon, joten mun piti palata takaisin bussiterminaaliin noutamaan mun omaisuus, ja sieltä jälleen takaisin uuteen kaupunkiin, ja niimpä mun päivä onkin kulunut aika mukavasti sahaten ympäriämpäri Quitoa. Tarina päättyy kuitenkin onnellisesti siihen että Mikkosen hippi on turvallisesti la Mariscalilla kivassa hostellissa, mulla on oma huone ja kuuma suihku. huh. Tänään oli myös päivä kun oikeasti tuntui siltä että pää ei enään kestä sitä etten a. ymmärrä ketään ja b. tule lainkaan ymmärretyksi. Ei uskoisi miten vaikeaa matkatavarahuoneen vartijan kanssa asioiminen voi olla, mutta kyllä näköjään voi. Niin vaikeaa että tekee mieli itkeä pelkästä epätoivosta. Taksikuskeille onneksi riitti pelkkä iloinen hymyily ja si si senjor, perfecto.

Kokonaisuudessaan, kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, Banos oli aivan huippu ja mulla oli niin kivaa. En ollut kertaakaan yksinäinen, tapasin paljon vanhoja kamuja ja sain uusia ystäviä. Musta tuntuu että jokapäivä tuun pikkuisen luottavaisemmaksi oman pärjäämiseni suhteen, ja oon joka päivä pikkusen ehjempi. Olen onnellinen että uskalsin lähteä, ja vaikka koti-ikävä iskeekin välillä kovasti, tiedän että kaikki rakkaimmat odottavat mua kotona ja sekin aika tulee kun olen himassa jälleen.

Huomisen suunitelma on yhtä auki kuin mun lompakko, yritän kovasti puhua itteni jenkkikamun messiin jonnekkin Quiton ulkopuolelle ja siitä eteenpäin Otavaloon, tapaamaan Kolumbiasta saapuvia Fridaa ja Martinia<3 Siitä joko lähden niiden mukaan Tenaan ja siitä eteenpäin viidakkoon, mutta todennäköisemmin mun nenä näyttää vihdoin kohti Ayampetä ja tyynenmeren aaltoja, sekä viimeisiä surffauksia ennen kotia. Myös paripäivää farmilla appelsiinejä keräten kuulostaa musta aivan passelilta vaihtoehdolta. Toisaalta mulla olisi aikaa käydä sekä Amazonilla että rannikolla, mutta se tietäisi aivan jäätäviä bussimaratooneja. Mua ihmetyttää miten näinkin pienessä maassa voi aivan naurettavan lyhyen matkan taittamiseen saada kulutettua niin monta tuntia.

Nyt uskaltaudun ulos hakemaan iltapalaa, sitten lastaan rinkan jälleen kuntoon ja huomenna uusi suunta ja uudet seikkailut, mitkä ne sitten ikinä onkaan. Jokatapauksessa on kilometrejä kuljettavana,ihmisiä tavattavana ja paikkoja tutkimatta, makes me more than happy

 The woods are lovely, dark and deep,   

But I have promises to keep,   

And miles to go before I sleep,   

And miles to go before I sleep.

-julia