top of the table mountain

Hey Hou!

Sunnuntaiksi olin sopinut tapaavani Sandran, sakalaisen naisen jonka kanssa olin samaan aikaan vapaaehtoisena Maunissa. Oltiin sovittu pienestä sunnuntaijumpasta ja suunnattiin Pöytävuoren valloitukseen! Kahdeksalta aamulla Sandra ja Mia poimi mut kyytiin hostellilta ja ajeltiin yläparkkiin josta aloitettiin nousu. Janek oli noussut reitin 40 minuutissa mutta olikin joku helkkarin super-ihminen joka juoksi toissapäivänä maratoonin kaatosateessa ja lähti vielä iltahöntyilyksi surffaamaan. Niimpä realistinen aika nousulle oli 2-2,5 tuntia. Ihan sattumalta törmäsin reitillä Hollantilaisiin poikiin jotka yritti todennäköisesti alkoholimyrkyttää mut Coffee Bayssä hämyillä juomapeleillä, niin pieni maailma! Ja niin kivoja poitsuja, käytiin henkistä taistelua siitä kuka valloittaa huipun ekana

Ja helkkarin telkkari mikä sunnuntain jalkatreeni se oli! Super-mammat veteli menemään jossain edellä kun me poikien kanssa tehtiin kuolemaa ja madeltiin eteenpäin jalat täristen.

Kahdessa tunnissa haikki oli kuitenkin ohi ja minä voittaja-fiiliksellä huipulla! Ensimmäinen tunti oli paha ja kirosin jo sitä että lähin, mutta loppu menikin jo aika kevyesti ( hah jooo vissiin). Ja oli muuten vaivan arvoinen nousu. Todellakin olo kuin maailman katolla, niin kauniit maisemat levisi joka suuntaan. Tätä ei voi hehkuttaa liikaa!

 Huipulle pääsee myös hissillä jos ei ole yhtä atleettinen sporttimimmi ku meikä (in my dreams). Paineen alla kuitenkin minäkin taivuin tulemaan kaapelikärryllä alas vaikka sisäinen roopeankka itkikin verta että maksoin jostain minkä olisi voinut omin pikkuisin jaloin tehdä ilmaiseksi. Viisi minuuttia ja hups oltiinkin takaisin ala-asemalla.

Vuorenvalloituksen jälkeen lähdettiin vielä lounaalle ja hengailemaan Camps Bayn rannalle. Viikkojen tonnikalamakarooni- kuurin jälkeen jonkun muun valmistama oikea ruoka maistui niin hyvältä että mahoton edes selittää #arjenpienetilot

Pöytävuori on varmasti kaikille sellainen must see- juttu Kapkaupungissa. Ja olihan se sen vaivan ja kiroamisen arvoista, kirjaimellisesti top of the world. Tämä menee suoraan julle suosittelee- listalle!

Nyt viimeinen ilta mun uudessa suosikkikaupungissa Capetownissa, huomenna nimittäin edessä niin jännä seikkailu että varmaan halkean onnesta! 

-julia

Roadtripping in Capetown

2300 kilometriä. 

Niin monta kilometriä olen taittanut nyt Etelä-Afrikassa aloittaen matkan Johannesburgista ja päätyen Capetowniin, muutaman mutkan kautta.

Kurja harmaa sadesää rankaisi mua ankarasti viimeviikolla ja veti siinä samassa mielen aika tummaksi ja  vietinkin ekat päivät Kapkaupungissa aika tiukasti neljän seinän sisällä nenä kiinni ruudussa.  Onneksi torstaina huonekamu Janek kaappasi mut masistelemasta sängynpohjalta kouluhommien parista ja vei huisille road tripille! Englantilaisella pojalla oli oma vuokra-auto johon se pakkasi mikkosen hipin kyytiin, ja kohta me huristeltiinkin jo pitkin rannikkoa uskomattomilla vuoristotreillä! Maisemat oli mielettömät! Tämä vaativa apukuski halusi pysähtyä joka mutkassa valokuvaamaan ja ihmettelemään mutta onneksi kuskilla oli hyvät hermot eikä oltu kiireessä mihinkään.

 

Annoin Janekille vapaat kädet viedä mut ihan minne vaan ja nautin itse pelkääjänpaikalla vaan ajelusta ja maisemista sekä toimitin tärkeää dj:n virkaa, kunnes mulle selvisi mihin oltiin matkalla!! Oijoijoi, tiiättekö sen olon kun ei malta pysyä edes paikoillaan kun on niin innoissaan?

Simon's Town, Boulders Beach ja PINGVIINIT! Kapkaupungin keskustasta on noin 40 kilometrin matka Simon's Towniin jossa pääsee näkemään näitä sydämensulattajia.

Sisäänpääsy maksoi 65 randia per nenänpää mikä oli pieni hinta niin suuresta ilosta joita pingviinien bingaus mulle tuotti! Alueella sai käppäillä vapaasti miten halusi, kunhan muisti että koskeminen ja ruokkiminen oli ehdottomasti kielletty eikä eläimiä saanut häiritä millään tavalla. Niinkuin aina mun takaraivossa kolkutti pieni epäilys toiminnan eettisyydestä, mutta Boulders Beachilla pyritään mahdollisimman paljon tukemaan pingviinien pesintää ja elvyttämään lajikantaa, ne ovat täysin luonnonvaraisia ja tulevat ja menevät vapaasti niinkuin villieläinten kuuluukin.

Pienet maailman suloisimmat frakkipukuiset huojuvat ja kompastelevat otukset jotka patsasteli auringossa. Ei jäällä eikä lumella niinkuin mun kaikissa mielikuvissa, vaan hiekalla ja nurmella. Ne vaan vaappui menemään ja mun sydän suli niin että meinasin herkistyneessä tilassa tirauttaa yhden huomaamattoman onnenkyyneleen. Jos joku sanoo ettei eläimet voi tehdä onnelliseksi niin pyh pah, kaikki masentuneet ja tunnekylmät ihmiset pitäisi kärrätä tänne kattelemaan pinguja koska niitä ihmetellessä ei voi muutakuin hymyillä leveämmin kuin ikinä. 

Wow. Olin ihanku pieni lapsi Linnanmäellä kesäloman ekana päivänä, silkkaa riemua. Myös Janek sanoi ettei muista milloin olisi viimeksi nähnyt jonkun hymyilevän koko päivän yhtä kirkkaasti ja innostuvan aidosti jostain asiasta näin paljon. Tää jos joku oli todellinen hyvänmielen-paikka!

Simon's Townista meidän matka jatkui vielä toiseen kylään rannikolla, Muizenbergin lähiöön joka sattuu myös olemaan Capetownin tunnetuin surffimekka! Täydellinen road trippi päättyi istuskeluun rannalla fish and chipsejä syöden ja surffareita ihmetellen. 

Täyden kympin päivä ja lopputuloksena onnellinen minä. Yhteensattumana myös täydellinen, koska omalla autolla ajelu rauhassa omalla aikataululla ( eli ilman aikataulua) oli satavarmasti parempi tapa kokea Cape Peninsuela kuin turistibussiin sadan kiinalaisen kanssa ahtautuminen. Elämä on välillä huikeaa koska se heittää matkanvarrelle monia näin upeita tyyppejä, tuntemattomia joista tulee kamuja, ja  jotka tekee masentavan harmaasta päivästä hirmu kivan

-julia