Montanita + Salinas

Hola!

Huijui meikäläinen on kyllä taas seikkaillut koko rahan edestä.
Tällä hetkellä sijainti Salinas, Ecuadorin oma Miami!

Löhöilin Canoassa tiistaihin saakka, eli melkein viikon. Joka päivä aamupalan jälkeen menin makoilemaan rannalle ja hankkimaan rusketusta, iltapäivästä miittasin suomi-tytön kanssa ja mentiin lounaalle (lue: jätskille ja limulle). Loppuiltaan kuului erinäköisiä aktiviteetteja mielentilasta ja vireydestä riippuen. Päätin myös että kolibrien bongaus riippumatossa on aivan hyväksyttävä päivän merkittävämmäksi aktiviteetiksi, ja harrastin sitä täysin hyvällä omallatunnolla päivittäin. Välillä kello tuntu pysähtyvän totaalisesti. Maanantai-iltana mun vara-isosisko lähti kohti Quitoa, ja mäkin ajattelin että on aika nostaa kytkintä. Alunperin oli tarkoitus mennä Ayampeehen, mutta päädyinkin Montanitaan, sillä menin sinne tapaamaan Asaa, mun suosikki austraalialaista! Tässä pari kuvaa Canoasta

Viimeksi yhden bileillan jälkeen vannoin että Montanita never again, mutta siellä sitten olin. Jos en olis asunut niin kivassa hostellissa kuin nyt, olisi parin päivän visiitti ollut vielä kurjempi. Montanita on mulle aivan liian iso (ja se ei edes ole iso), liikaa ihmisiä ja vähän liian turistisoitunut. Sellainen paikka johon varmasti rakastuisin jos jaksaisin/ haluaisin bailata hulluna joka ilta, ostaa paljon krääsää ja olla rannalla joka on täynnä vieriviereen ahdettuja rantsutuoleja päivänvarjoineen. Mutta koska sellainen lomailu ei oo ehkä eniten mua varten, 3 päivää Montanitassa oli tarpeeksi.
 Asuin huippu kivassa paikassa, Hidden House Hostelissa, joka oli vähän kauempana keskustan hälinästä. Asuin dormissa joka maksoi 7 dollaria per yö, ja jaoin huoneen viiden argentiinalaisen pojan kanssa. Tykkään dormissa olosta, koska silloin tapaa paljon uusia tyyppejä ja joutuu pakostikkin juttelemaan ihmisten kanssa. Meidän keskustelu oli poikien kanssa englanti-espanja sekoitusta, osittain ja auttavasti molempia kieliä. Mukavia poikia. Ja jos viimeksi Aasian reissulla mun vaatimuksena kämpän suhteen oli hyttysverkko, nyt se on mikä tahansa joka edes etäisesti muistuttaa sänkyä. Vaikka yksi pojista tarjoutuikin vaihtamaan mun kanssa sänkyä kun kerroin miten katossa n. 30 cm päässä naamasta roikkuvat hämähäkinverkot kauhistuttaa mua, päätin ylittää taas yhden rajan ja uskaltaa nukkua vaikka korvan vieressä rapisikin epäilyttävästi vähän väliä. Reippaana tyttönä laitoin vähän lisää offia pintaan, ja käänsin kylkeä kelaten että ainakin se rapisija on hurjasti pienempi kuin meikä, ehkä voitan taistelun jos sellainen syntyy.

Mulla on kovin vähän kuvia Montanitasta, koska ensimmäisen päivän makasin rannalla ja toisen päivän oksensin hostellilla ja lukittauduin pimeään nukkumaan migreeniä pois. Asan lisäksi tapasin tutun hollantilaisen pariskunnan joihin tutustuin Canoassa, sekä argentiinalaisen miehen kuka asui samassa hostellissa mun kanssa Mompichessä. Tutustuin myös ecuadorilaiseen mieheen, joka oli kasvanut New Yorkissa, joka pyysi mut asumaan pariksi päivää sen eco-farmille, ratsastamaan hevosilla ja pomimaan appelsiineja, koska appelsiini-sesonki alkaa pian. Ehkäpä meen sinne kun palaan vuorilta. Sama jäbä vei mut yksi ilta hengailemaan yhdelle hostellille jossa oli lemmikkinä ankka. Ei koira tai kissa niinkuin kaikkialla muualla, vaan ankka. Sellainen mikä oli jengin sylissä ja ne silitteli sitä ihanku kissanpentua. 

Tää on yksi syy miksi rakastan matkustamista, ikinä ei tiedä kenet tapaa. Kaikilla ihmisillä on niin erikoisia ja outoja elämäntarinoita kerrottavana, että oonkin ottanut tavaksi kuunnella enemmän kuin puhua. Koska sillä tavalla opin jatkuvasti hurjan paljon uutta. Oon jakanut huoneen englantilaisen kokkeli-muijan kanssa, jutellut Irakin sotaa paenneen nuoren miehen kanssa, keskustellut kahden nuoren saksalaisen kanssa uus-natsismista ja natsi-ajan jättämistä arvista Saksassa ja jauhanut maapallon tilanteesta  +70-vuotiaan yhdysvaltalaisen pariskunnan kanssa, joka oli myynyt koko omaisuutensa ja lähtenyt elämään mennyttä nuoruuttaan Etelä-Amerikkaan. Oon tavannut Alaskalaisen naisen joka kyllästyi elämäänsä, jätti kaiken ja rupesi pyörittämään hostellia Ecuadorin rannikolla. Suomalaisen, joka tuli reissullaan raskaaksi, ja palasi vuosien jälkeen asumaan tänne takaisin jotta lapsi saa olla isänsä kanssa. Italialaisen pojan joka oli luultavasti maailman suurin Duudsonit- fani, ja pommitti mut loppuun kysymyksillä Duudsoneista ja suomesta. Elämäntapa-reissareita, jotka on olleet matkalla jo 10 vuotta, ja joiden matkalla ei ole päämäärää. Joka päivä mua jännittää että kukakohan seuraavaksi osuu mun reitille, ja mitäköhän jännää kuulen seuraavaksi. Elämä yllättää mut yhä uudestaan. En ole se ujo suomi-julle, joka häpeää sitä etti puhu täydellistä englantia joten ''on parempi olla hiljaa'', vaan reipas ja avoin minä, joka ei enään edes aloita jokaista espanjaksi käytävää keskustelua lauseella '' no hablo espanol'' vaan yritän reippaasti parhaan kykyni mukaan. Oon ajoittain aika ylpeä itsestäni. Vaikka tottakai välillä on niitä hetkiä kun en halua puhua kellekkään, aivot on aivan jumissa eri kielten kesken ja haluaisin vaan Valion maitoa ja ruisleipää. Onneksi niitä hetkiä on joka päivä vähemmän

Suomi-tyttö oli jättänyt Hidden Houseen kirjan odottamaan mua!! Pelastus

Odottamassa Asaa illalliselle

Tässä mä kipeänä odottelen että pojat tuo mulle tuliaisia kaupasta

Montanita pähkinänkuoressa on kuin miniversio Thaimaan Phuketista. Ei niin överi eikä paha, mutta silti semisti. Hostelleja ja hotelleja löytyy kaikista hintaluokista, samoin kuin ruokapaikkoja. Yhdessä isommassa, selvästi turisteille suunnatussa ravintolassa söin ceacar-salaatin hintaan 7 dollaria. Vähän keskustassa sivummalla olevasta pienestä paikallisten raflasta koko menu, alkukeitto, valkosipulileipä, pasta bolongese, iso lasi mehua ja jälkkäriksi jätskiä mansikoilla, maksoi kokonaisuudessaan 4 dollaria. Baareja löytyy kolmekerroksisista yökerhoista mukaviin pikku pubeihin. Aallot on kuin tehty surffaukseen ja aloittelijoille just buenot, lautoja vuokrataan joka nurkalla ja tuntuu että jokainen jolla oli edes kädet ja jalat oli jonkunluokan surffi-opettaja.Montanita on hyvä paikka tavata muita reissaajia, sillä jokainen Ecuadorissa oleva taitaa matkallaan tehdä siellä stopin. Monet jämähtää viikoiksi, ellei kuukausiksi nauttimaan vähän länkkärimäisestä ilmapiiristä ja surffauksesta, Montanitassa on myös helppo löytää duunia ja työskennellä esim. yöpaikkaa vastaan. Jollain kieroutuneella tavalla humalaiset jenkit kaduilla teki mun olon turvalliseksi, jopa kodikkaaksi. Montanita ja sen tarjonta kuitenkin kävi kalliiksi mun budjetin päälle, kulutin ihan huomaamatta enemmän rahaa kun viikossa Canoassa yhteensä. Shoppailin mm. niinkin fancyssa paikassa kuin apteekissa 18 dollarilla vähän sitä sun tätä, oikeastaan en edes mitään tarpeellista mutta ''nyt kun kerran löyty'', mikä mua vaivaa? 

Kolme päivää oli mulle tarpeeksi, ja tänään puolen päivän aikaan otin bussin alle ja lähdin jälleen rullaamaan Ruta del Solia kohti etelää, määränpäänä Salinas! Kutsuin myös mun suosikki aussin kylään Suomeen, sillä Asan reissu jatkuu täältä Eurooppaan.

Vertaispaineen valtava valta pakotti mut ostamaan kengät, jotka osoittautui paskimmaksi ostokseksi ikinä

Montanitasta bussi Santa Elenaan kesti 1,5 h ja siitä otin taksin alle ja niin saavuinkin Salinakseen. Totaalinen kulttuurishokki saapua pienestä bambu-majasta jossa tuulettimesta saati ilmastoinnista ei oltu ikinä kuultukkaan, valtavien pilvenpiirtäjien keskelle! Taksikuskilla ja mulla oli vähän erimielisyyksiä siitä mihin mun kuuluu jäädä, ja vaikka koitin näyttää sille kuvia hostellista johon halusin, näytin osoitteen yms. tarvittiin 4 kadunmiestä tutkimaan asiaa kunnes yksi niistä viimein sanoi '' sehän on tossa kadun toisella puolella''. Ja niin saapui mikkosen hippi perille Miamiin.

 Salinas on paikka johon Ecuadorin kerma kokoontuu viettämään rantalomaansa, täällä ei paljon köyhiä näy. Yritin äsken päästä satamaan ihailemaan toinen toistaan isompia ja komeampia jahteja, mutta mulla ei ollut kengättömänä ja risassa paidassa mitään asiaa aidatulle satama-alueelle. Rannalla vuokrataan vesiskoottereita ja sedät yrittää myydä mohitoja naisille jotka piileksii syvällä lierihattunsa uumenissa. Asun aivan rannalla, vähän pienemmässä mutta silti ylivoimaisesti tän reissun hienoimmassa hostellissa Chescos Oceanfront guesthousessa, 4 hengen dormissa 10dollaria yöltä. Huoneessa näytti olevan mun lisäksi joku toinen tyyppi, mutten tavannut sitä vielä. Mulla on täällä vähän whatta fak- olo, koska kontrasti mun aiemmin näkemään Ecuadoriin on niin valtava. Ihanku olisin jossain toisessa maassa. Tai maailmassa. Istuskelen terdellä, ja mun vieressä hienostuneesti pukeutuneet jenkit juo valkoviiniä ja shamppanjaa, ja tappelee siitä saako paikasta a parempaa hummeria kuin paikasta b. Ja tuolta jostain kipitti juuri valkoinen puudeli jonka kaulapannassa oli jotain timanttien kaltaisia. Mihin mä oikein olen tullut? PS täällä on jättimäinen taulutelkka, jossa näkyy englanninkieliset kanavat, ja kuulin huhun että täällä olisi lämmin suihku!! oi onnea, se onkin ensimmäinen sitten Quiton

Huomenna mun pakomatka jatkuu sisämaahan ja vuorille, sillä nyt tuntuu että raja alkaa tulla vastaan auringon ja paahtavan kuumuuden suhteen. Pelkään vaan että mun vaivalla hankkima katu-uskottava reissurusketus katoaa hetkellä vuorien harmauteen, mutta mun on pakko päästä paikkaan jossa pystyy nukkumaan peiton alla ja sadan metrin kävely ei läkähdytä kuoliaaksi. Ehkä saan jopa vetää pipon päähän. Suunittelin viettää vuorilla noin viikon, ja palata sitten rannikolle tsekkaamaan vielä ainakin se Ayampe, joka jäi multa välistä. Sen jälkeen mun suunitelmat onkin ihanan auki. Huomisen ohjelmassa siis matkustamista bussissa tuntematon aikamäärä, respan pojan mukaan mitä tahansa seitsemän ja kahdentoista tunnin väliltä, koska ''Ecuador time, you can't never know for sure''

Nyt mä taidan lähteä etsimään kaljakauppaa, palkita itseni tästä päivästä yhdellä pienellä bissellä ja liittyä tohon leffakatsomoon jenkkien seuraan. Pakkaan myös tavarat vähän fiksummin ja valmistaudun jo nyt mentaalisesti huomisen hermoja repivään matkaan, koska jostain syystä musta on tosi ahdistavaa matkustaa jossei mulla ole edes suuntaa antavasti hajua siitä kuinka pitkä matka on edessä. 

-julia

back in Canoa

Hola!

Viimepäivinä en oo oikeastaan tehnyt mitään, ja samalla on tapahtunut kuitenkin superpaljon juttuja

Maanantaina sanottiin heipat Fridan ja Martinin kanssa, ja ne lähti suuntaamaan kohti Kolumbiaa. Itse jäin makamaan Mompicheen vielä muutamaksi päiväksi ja totuttelemaan siihen että nyt pitää osata olla yksin. Onneksi hostellin pojat näki mun ikävän ja kokkasi mulle eeppisiä herkkuja piristääkseen mua!
Niimpä vietin pari kivaa päivää vaan makoillen ja poikien kanssa hengaillen

Keskiviikko-aamuna heräsin jo seitsemän aikoihin jäätävään myllyyn joka oli menossa tiellä meidän hostellin vieressä; poliisi pieksi jengiä, naiset itki, lapset huusi ja miehet karjui ja tappeli. Se mitä sain selville aamushokissa ja espaniaksi selitettynä oli että jotkut oli pöllineet naapurista paljon arvokkaita tietokoneita yms. ja nyt kytät tuli pistämään ne kuriin. Koko kylä oli varmaan paikalla. 

Samana aamuna hyppäsin bussiin Fredrikin kanssa , mutta vain lyhyeksi pätkää sillä meidän suunnat oli päinvastaiset. Keskellä ei mitään hyppäsin pois bussista niinkuin oli neuvottu, ja samalla hetkellä näin kuinka joku mies liftasi tien poskessa ja auto pysähtyi siihen parhaillaan. Juoksin nopeesti autolle ja kysyin saanko lähteä messiin, ja niin liftasinkin chileläisen miehen kanssa kohti Pedernalesia. Siitä otettiin suora bussi Canoaan, ja täällä mä olenkin ollut muutaman päivän! Mulle jäi hurja ikävä hostellin poikia ja niiden levotonta läppää, mutta toivon että Adria tulee tässä parinpäivän sisään Canoaan niin voidaan vielä nähdä

Hostellin täti piirsi mulle kartan jotta löydän varmasti perille

Mompiche jäi mun sydämmeen ihanien ihmisten ja lepposan menon ansioista. Kun keskiviikko-iltana saavuin Canoaan, mulle iski ekaa kertaa aivan kauhea koti-ikävä. Siksi että olin ekaa kertaa yksin, vähän kipeänä, kaikki ympärillä puhui vaan espanjaa ja tuntui etten voinut keskustella kenenkään kanssa. Olo oli oikeestaan hurjan toivoton, ja mun teki vaan mieli käpertyä ja itkeä. Eilen aamulla kuitenkin otin bussin St. Vincentiin ja kävin ostarilla ostamassa uutta kynsilakkaa ja herkkuja, ja mun olo parani huomattavasti. Suklaan parantava voima.  Eilen illalla sain myös itteni pois kilpikonna-modesta ja sain vähän sosiaalisoiduttua, kävin englantilaisen pojan kanssa bissellä ja meidän seuraan liittyi myös suomalainen tyttö! Hurjan kivaa. Hengailin myös hurjan mukavan austraalialaisen Asan kanssa, jonka kanssa sovittiin treffit Ayampeehen tai Montanitaan viikon päästä, joten ehkä mun täytyy ottaa sanat takaisin ja antaa Montanitalle vielä yksi yritys.

Tänään kävin pitkällä aamulenkillä rannalla, tein hyvää aamupalaa ja nyt oon hoitanut kouluhommia ja muita juoksevia asioita tietsikalla pari tuntia. Päivän seuraava missio on lähteä etsimään jäbä joka myy aurinkolaseja, sillä eilen tyynimeri myllytti mua ja vaati mun maailman cooleimmat aurinkolasit mukanaan. 

Tässä vielä muutama kuva viimepäiviltä mun luurista, koska mulla ei edelleenkään ole sitä piuhaa. Hitto miksiköhä en eilen tajunnu etsiä sitä ostarilta kun kerta siellä asti olin. fak

Mompichessä joku säilytti lounastaan hygieenisesti, Eviralta 5/5

<3

Viimeksi kun olin Canoassa luulin että joku varasti mun pyyhkeen, mutta täällä se olikin löytyneenä ja pestynä odottamassa mua jeee!

Tää paskakatti oli yöllä pöllinyt mun leipäpussin ja vetässy kavereineen naamaan kaikki mun paahtoleivät

pidä huoli ystävä

Oon myös huolissani mun viereisessä sängyssä nukkuvasta sveitsiläisestä tytöstä, joka ei tullut yöksi kotiin enkä vieläkään oo nähnyt sitä kertaakaan. Jossei se iltaan mennessä ryömi jostain kolosta esiin niin alan selvittää asiaa. Eilen hostellin tyypit myös piti mulle kielikoulua espanjaksi, ja jopa tarjos mulle töitä! Jouduin kyllä kieletäytymään, sillä en tiiä monta päivää aion täällä olla. Tai  ehkä kysyn illalla jos tarjous on vielä voimassa ja jään pariksi viikoksi töihin, who knows. 

Yksin oleminen tekee mulle jo nyt hyvää, ja koitan parhaani mukaan puhua espanjaa niin paljon kun osaan. Ja opetella joka päivä pari uutta sanaa. Hurja fiilis että voin päättää ihan täysin mihin menen ja mitä teen, kaikki mahdollisuudet on avoinna. Sain myös hoidettua kesälle vähän harkkajuttuja, eli opintopisteet juoksee myös kesällä ja se tarkoittaa että Kela rahoittaa mun kesän ja mm. tulevan Damin matkan!

Nyt lähden etsimään Tomia rannalta ja kysymään josko voitaisiin lähteä vaikka jätskille. Elämä jatkuu hyvänä

-julia