Canoa

Still alive!!

Viime viikkoon mahtuu niin paljon onnellisuuden hetkiä, enemmän kun mun koko viime vuoteen yhteensä. Palattiin tänään aamulla Quitoon lomaviikolta rannikolta, ja hups nukuin koko päivän sillävälin kun Friida oli duunissa. Koko viikko oli niin eeppinen että vaikea edes yrittää muuttaa sitä sanoiksi mutta siksi keräsinkin tähän parhaimpia kuvia viime viikon seikkailusta!

Sunnuntai-iltana hypättiin yöbussiin ja aamulla kuuden maissa herättiinkin jo Canoasta. Bussit täällä on semi halpoja, periaatteena vissiin 1dollari / tunti. Käveltiin ensimmäisenä suoraan rantaan katsomaan auringonnousua ja merta, jonka jälkeen mentiin Martinin meille etukäteen tsekattuun hostelliin. Canoa on pikkuruinen surffi-kylä jossain Ecuadorin rannikolla, ja mä kyllä rakastin sitä paikkaa

Meikä pääsi myös toteuttamaan yhden pitkäaikaisen haaveen: nimittäin opettelin surffaamaan! Piheyspäissäni kelailin etten varmasti maksa kellekkään mistään opetuksesta jossa harjoittelen eka tunnin ajan kuivalla maalla vaan pomppaamaan pystyyn, vaan aattelin että opin tämänkin jutun samalla tavalla kun kaiken muun, eli tekemällä. Meidän hostellilta sai vieläpä lainata lautoja ilmaiseksi, mikä oli ihan huippua! Kaiken päälle hurjan mukava Belgialainen poika lupasi opettaa mua, ja niimpä me lähdettiin aaltoihin. Mulle oli jo yksi urheilusuoritus itsessään saada lauta  kannettua mereen saakka, saati taisteltuani itteni ja lauta tarpeeksi kauas aaltojen läpi. Tyynivaltameri 1- Julle 0. Canoassa on kuulema hyvät aallot aloittelijoille, mutta mulle ne oli valtavia. Yleensä innostun jostain jutusta hirveesti, kunnes huomaan etten heti olekkaan mestari ja luovutan. Tällä kertaa oli kuitenkin ihan erilaista! Jaksoin nousta aina uudestaan ja uudestaan ylös vaikka suu, silmät, korvat, nenä ja keuhkot oli täynnä suolavettä. Ja vitsi miten voittajafiilis oli kun onnistuin nousemaan laudalle edes polvilleen ja nappaamaan aallon! Seuraavana päivänä opettelin vielä uudestaan monen tunnin ajan, vaikka polvet olikin ihan mustelmilla. Vuosi sitten en ikinä olisi uskaltanut yksin mennä mereen valtavien aaltojen keskelle opettelemaan yksin surffaamaan, mutta nyt tein sen! ja vieläpä tykkäsin siitä. Siksi mun täytyykin vielä loppureissusta palata takaisin Canoaan viikoksi tai pariksi, ja opetella kunnolla! samaan myös hatun nosto niille ketkä oikeasti osaa hyvin, koska hitto miten raskasta siellä aalloissa kauhominen on, varsinkin kun uiminen ei oo mun vahvuuksia. ehkä jään surffitytöksi Ecuadorin rannikolle

<3

voi söpö

Aamuisin käytiin Fridan kanssa kauppakierroksella ostamassa päivän ruuat, joista väsättiin ite sapuskat hostellin keittiössä. Aamuisin ohi ajoi myös kauppa-auto josta sai halpoja vihanneksia ja hedelmiä, ja yksi nainen kävi hostellilla myymässä tuoretta patonkia.

Meidän hostelli oli aivan huippu, jäätävä viisikerroksinen bambumaja, jonka yläkerrasta oli ihana näkymä merelle. Muutenkin tarvitsi ylittää vain tie, ja olikin heti rannassa. Tykättiin kaikki paikasta niin hullusti, että jäätiinkin parin päivän sijaan viideksi, hups. Yksi yö valvottiinkin hipin kanssa yläkerran portailla koko yö ja katseltiin merelle, mutta luovutettiin just ennen auroingonnousua. Hengattiin kaikki päivät yhtenä isona perheenä kaikkien tyyppien kanssa, pelattiin korttia ja vaan venyttiin. Tapasin niin paljon uusia mielettömiä tyyppejä ja opin valtavasti uutta ja ihmeellistä vieraista maista ja kulttuureista. Myös pakko sanoa miten mun espania on kehittynyt, koska joka päivä Frida on opettanut mulle uuden päivän sanan! Osaan jo käydä kaupassa yksin ja keskutella hinnasta, heittää pientä small talkkia ja mitäköhän vielä

Still far loving this place

-julia

Hola from Quito

Terveiset Quitosta!

Nopea pikapäivistys ennenkun lähdetään Ecuadorin yöhön juhlimaan saksalaisten kanssa! Vannotin jo Martinia että sen täytyy pitää musta hyvä huoli eikä saa antaa mun joutua hukkaan

Eilisen päiväkävelyn lisäksi ei tehty yhtään mitään muuta, kuin maattu täällä kotona. Käytiin kyllä Fridan kanssa ostamassa outoa mutta hyvää leipää naapurin kioskista. Sen jälkeen maattiinkin vaan vierekkäin peiton alla, kateltiin salkkareita ja paranneltiin Fridan nuhaa. Illalla olin niin väsynyt että nukahin jo ennen illallista, ja nukuinki onnellisena aamuun saakka, jolloin heräsin aivan jäätävään myllyyn jota alakerran italialaiset naapurit piti.

Mutta tänään onkin ollut huikee päivä! Nukuttiin pitkään, jonka jälkeen mentiin hipin kanssa aamukävelylle ja ostamaan aamupala tarvikkeita. Ilma oli ihana ja mä ihmettelin kovasti kaikkea uutta! 

Täällä kaikki talot on ihanan värikkäitä ja se tekee mut hurjan iloiseksi! Kadut on pieniä ja mäkisiä ja joka puolella on paljon ihmisiä myymässä kaikkia ihmeellisiä juttuja.Hassu musiikki soi pitkin katuja ja musta tuntuu kun oisin jossain leffassa. Parasta on myös lapset jotka leikkii kaduilla iloisesti ja vanhukset jotka hymyilee hampaattomasti lapsien touhuille. Korkeuseroa ei oikein huomaa muuten, kuin että kävellessä hengästyy tosi nopeasti, ja koska kadut on super mäkisiä, niin luulen että se vielä buustaa hengästymistä.

Frida valmisti meille brunssiksi american pancakeseja ja sen jälkeen lähdettiin puistoon hengailemaan ja juomaan olutta. Puisto oli hurjan kiva, niin paljon leikkiviä kersoja, isoja puita ja myyjiä myymässä erilaisia herkkuja. Käveltiin myös käsityömarketin läpi ja löysin jo nyt ihan sikana kaikkea kivaa mitä haluaisin ostaa, mutta säästän ehkä shoppailun myöhemmäksi Otavalon isoille markkinoille, jonne toivottavasti suuntaan parin viikon päästä.

Puistohengailun jälkeen tyypit vei mut vielä John Lennon- baariin, jossa kolme isoa kaljaa maksoi 3 dollaria! Hengailtiin siinä aikamme, kunnes Martin lähti pesulaan hakemaan pyykkejä, ja minä ja Frida lähdettiin mekkokaupoille. Sen jälkeen päätettiin leikkiä rikasta, ja ottaa taksi kotiin kolmella dollarilla, koska alkoi sataa ja olis ollut kurja kävellä bussipysäkiltä himaan. Nyt me aletaankin iltasapuskalle ja sen jälkeen lähdetään vähän tsekkaamaan yöelämää. Illasta tuleee varmaan hyvä koska hippi varmisti jo pari tuntia sitten ''Julle, voidaanko tänään olla kännissä'' 

Tänään oon myös käynyt ihan itse all by myself keskusteluja espaniaksi! Kaupassa ja baarissa, ja molempina kertoina tulin ymmärretyksi ja ymmärsin myös vastapuolen asian. Pretty cool vaikka itse sanonkin

Oon täällä hurjan iloinen, ja hoen Fridalle jatkuvasti kuinka kiitollinen ja siunattu olo mulla on, että saan olla täällä. Huomenna jos luoja suo niin bussi alle ja suunnaksi rannikko, jonne on luvattu joka päivä +30 astetta! Ehkä sen jälkeen en oo enään täälläinen paleface. Oon niin innoissani!

Ei mulla kummempia, elämä on hyvää ja silleen. piiis, rauhaa ja rakkautta

-julia

mä ottaisin mun jäniksen vuoden tähän väliin kiitos!

MEIKÄ ON MATKALLA JÄLLEEN!

Paikka on Quito, yli 2 miljoonan asukkaan pääkaupunki Ecuadorissa! Nettikin toimii. Aika hullua että oon taas reissussa, koska vain 4 päivää sitten olin vielä keskellä talvea Ylläksellä lapissa paiskimassa duunia, sitten kotona keväisessä jypinkylässä kaikkien rakkaiden ympäröimänä, ja nyt oon mun suosikki hipin luona maailman toisella laidalla! Mun lähtö oli vähintäänkin extempore ja suunittelu nollassa, mut niin vissiin kaikki parhaat reissut on. Koko talven olin pakkasen keskellä yksin pohjoisessa tekemässä töitä, kaukana kamuista ja perheestä. Sittenkun sesonki loppui mä päätin että nyt tarviin breikin tästä kaikesta, ja niimpä varasin lentoliput ja hyppäsin kerralla pois pyörästä sen enempää funtsimatta, että pitäiskö sittenkään. Koska edelleen onnellisuutta on liput kauas pois.

 Kaikki on täällä uutta ja ihmeellistä, ja eilen en saanut hymyä pois naamalta kun tultiin kentältä taksilla tänne kotiin. Kaikki hajut ja äänet on täysin uusia ja jännittäviä, ja mä olin jo ihan ihmeissäni parin tunnin kävelylenkin aikana tänä aamuna. Jotenkin niin käsittämätöntä, että oon toisella laidalla maailmaa, ja mulla on valtava seikkailu edessä.

Keskiviikkona piskuinen pikkuveli heitti mut ja mun rakkaimman lapsuudenystävän Lindan sekä sen kamut Helsinki-Vantaalle, sillä ihan sattumalta tyttöjen lento Pariisiin lähti just samaan aikaan kun mun kone. Lensin ensiksi Madridiin ja siellä hengailtujen 16 tunnin jälkeen vielä kaksitoista tuntia koneessa ecuadoriin

Helsinki- Madrid välillä mun vieressä istui norjalainen +50 herrasmies joka oli niin humalassa että hukkasi toisen kenkänsä ja se löytyi myöhemmin kolmen penkkirivin päästä.. Koska mulla oli koko yö aikaa kentällä enkä halunnu laittaa masseja lentokenttä hotelliin, reippaana tyttönä laitoin lattialle rauhalliseen nurkkaan nukkumaan. Ja kuumottelin sitä kun mun lento ei missään vaiheessa ilmestynyt tauluun, ja infon tätit oli silleen ''joojoo kyllä se kohta ilmestyy''. Lopulta menin portille mistä lähti lento Guayaquiliin Ecuadoriin, ja kelasin että pääsempä sentään oikealle mantereelle

Madrid- Quito lennolla mun vieressä istui lihava mummo joka kuorsasi paljon. Ja joka ei kertaakaan koko matafaking 12 tunnin aikana noussut ylös. Ainakun halusin päästä vesaan mun piti seisomaan ja pompata penkkien käsinojien kautta sen yli. 

Ja sitten olinkin perillä Quitossa, jossa mun suosikki hipinretku oli mua kentällä vastassa<3 Eli mun hyvä ystävä Frida asuu täällä poikakaverinsa Martinin kanssa tämän kevään ajan. Olipa parasta nähä rakasta ensimmäistä kertaa sitten vuodenvaihteen. Fridalla ja Martinilla on tosi ihana koti, ja mä sain jopa oman vierashuoneen. 

                                                                                     <3

Tänään aamulla Frida oli töissä ja mä lähdin aamukävelylle katselemaan paikkoja. Eksyin, mutta onneksi Martin oli kirjoittanut mulle lapulle osoitteen siltä varalta että mä joudun hukkaan. Kävin mm. katolisessa kirkossa seuraamassa jumalanpalvelusta, ihmettelin katukauppiaiden outoja ruokia ja jouduin vahingossa mielenosoitukseen presidentin linnan eteen ja mua kuvattiin telkkariin. Ostin hassua leipää jonka sisällä oli kinkkua ja jonka syötin sitten katukoiralle. Kaikki ihmiset hymyili mulle mukavasti ja poliisisetä neuvo mua löytämään oikean suunnan kun olin hukassa. Quito on yli 2000 metrin korkeudessa, eli ilmasto on vähän viileä ( tänään varmaan +18) ja jengi hiihteli tuolla kaduilla toppatakeissa ja pipot päässä, kun itse hikoilin farkuissa ja college-paidassa.

 Mun missio oli myös ostaa toimiva adapteri, mutta kun n. viidennestätoista puljusta ei ymmärretty mun ''adaper, electrisity'' oli pakko luovuttaa. Nyt mä alankin ihan tosissaan opettelemaan tätä espanjaa. Vaikka Lampi opettikin mulle '' Esto no es para las mujeros pero los alcoholistas''. Pakko alkaa vaan puhumaan, sillähän sitä oppii

Kaikki kuvat on mun luurista, siitä surkea laatu, sillä en uskaltanut ottaa mun kameraa mukaan aamulla. Tajusin kyllä myös että eihän mulla ole edes sellaista piuhaa jolla kameran saisi kiinni läppäriin, sillä tää mun kone on vissiin jostain antiikin ajoilta jossa muistikortti paikkaa ei tunneta. Ehkä saan hankittua sellaisen piuhan jostain.

Ensiviikolla, tai mahdollisesti jo ylihuomenna, suuntana on rannikko ja pari surffi-kylää, ehkä mä vihdoin uskaltaudun laudan päälle ja opettelen surffaamaan! Sen jälkeen mun matkapläänit onkin ihan auki, ja saan mennä just sinne minnä nenä näyttää. Peru tai Kolumbia on kovasti mun ajatuksissa, vaikka vannoinkin äitille etten lähde Kolumbiaan yksin. Aika jännää

Yksin matkustaminen jännittää mua kovasti, ja siksi onkin ihana että saan tähän alkuun tulla ystävien luokse ja ne pitää musta huolta. Lentokentällä ärsytti ettei voinut vaan jättää kamoja jonkun toisen vahdittavaksi kun piti käydä vessassa tai ostamassa limua. Lisäksi musta tuntuu etten oo tajunnut pakata mukaan mitään sellaisia käytännön tavaroita, mitä se toinen ehkä olisi hoksannut. Kukaan ei pitänyt mua kädestä kun lentokone nousi, eikä ollut ketään kelle heittää hyvää läppää pelottavan näköisestä tullivirkoilijasta tai lentokentällä leikkivistä juutalaiskersoista. Eniten mua pelottaa jos sairastun, mun kamat pöllitään tms. koska silloin ei ole sitä toista vieressä joka pitäisi huolta. Mikään ei olisi kamalampaa kun sairastaa yksin, sillä jos oisin joutunu Kambodzassa sairastamaan ameebaa yksin, niin oisin kyllä lentänyt samalta seisomalta himaan. Oon välillä vähän liian naivi ja haluan uskoa ihmisistä hyvää ja ajatella että kaikki on ystävällisiä, mutta nyt on mullekkin vähän kasvun paikka. Pari vuotta sitten en  olisi ikinä ikinä uskonut että lähtisin yksin lattareihin reissaamaan, maahan jonka kieltä en puhu. Mutta rajat on tehty vissiin rikottaviksi. Vaikka mua pelottaa enemmän kun aikoihin, oon silti samalla tosi innoissani. Minä teen tämän oikeesti. En vaan haaveile kotona siitä että kumpa pääsisi lähtemään ja kokemaan, vaan täällä mä oikeasti olen. Aika hullua

Choisis la vie, meikä valitsee edelleen elämän!

-julia