200414

Uskaltaako tänne enään kirjoittaa? Viime kerrasta on niiiin pitkä aika. Eikä mulla varsinaisesti ole mitään järkevää sanottavaa, pelkkää ajatusten virtaa. Ja eihän mulla ole ainuttakaan kuvaa,voi räkä. Koitetaan silti

Eli mitä mulle kuuluu?

Reilu puolitoista kuukautta Suomea ja arkea, ja mulle kuuluu hyvää. Istun kotona nojatuolissa ja katon olkkarin ikkunasta miten lumi leijailee maahan, Atte nukkuu, remppajäbä korjailee meidän vessan kattoa ja Pyhimys soi taustalla. Ihanan normaalia. Mun tilaamat reissukuvat saapui tänä aamuna, ja laitoin jo niitä esille olkkariin. Ja samalla palasin ajatuksissa Aasian auringon alle!

Olkkarin seinä sai uudistusta reissukuvista ja pyykkipojista!

Puoleentoista kuukauteen on mahtunut kamalasti, ja kuitenkaan ei mitään. Tuliaiseksi reissusta kotiin tuotiin molemmat dengue-kuume (tutustu netistä!), eli tiedossa oli vierailu Keskus-sairaalaan ja infektio-osastolle eristykseen. 41 asteen kuume ja jatkuva oksetus talttui onneksi tiputuksella ja tarpeeksi vahvalla tropilla, ja pian pääsinkin kotiin. Jäkitautiin kuului mm. kämmenten ja jalkapohjien muuttuminen kirkuvan sinipunaisiksi ja verestävän ihottuman leviäminen ympäri kehon.. Seuraavana lauantaina 5 kotipäivän jälkeen heitettiin jälleen kamat kasaan ja puolikuntoisina lähdettiin ajamaan halki Suomen kohti pohjoista ja Äkäslompoloa. Oltiin 3 viikkoa lappeilemassa, sillä olin tunturissa töissä hiihtoloma-sesongin yli, eli 8,9 &10 viikot. Työtahti oli suhteellisen tiukka, 3 viikkoa töitä ja 3 vapaapäivää. Mutta en valita,sellasta kausityöntekijän arki on. Musta oli ihana herätä aamulla ihmisten aikoihin,olla hyödyllinen ja reipas töissä ja mennä työpäivän jälkeen käymään bissellä.  Tiiättekö, niinku normaalit ihmiset tekee. Ja vitsi miten mä nautin talvesta ja lumesta! Jo pelkästään se miten lumi narskuu töppösten alla saa mut iloiseksi, saati sitten ne päivät kun aurinko nousi esiin! Silloin hain kupin kahvia ja menin vain ulos ihmettelemään kirkasta pakkasilmaa ja taivaanrannassa möllöttävää aurinkoa. Ja hymyilin. Ja hymyilin vielä koko loppupäivän ja vielä illallakin.

Ihana vapaapäivä, kelkkailtiin Ylläs-tunturin huipulle ja siitä jatkettiin kuumalle kaakkikselle

3 viikkoa talvea ja lunta oli meille tarpeeksi siltä erää, ja palattiin lumettomaan Jyväskylään. Työttömän arki alkoi rullaamaan mukavasti, ja kävinhän ja edelleen käyn valmentelemassa iltaisin. Just viime viikonloppuna käytiin joukkueen kanssa heittämässä turnausreissu Perniössä, eli sielläkin on tullut nyt käytyä. Hain opiskelemaan yliopistoon, ehkä aloitan tiukan pääsykoe treenauksen, ehkä en. Onhan mulla jo unelmien opiskelupaikka valmiina syksylle. Tai ehkä syksyllä me lähdetäänkin suorittamaan operaatiota nimelta Trans Siperia tai bussimatkalle halki Etelä-Amerikan. Kuka tietää, minä en ainakaan

Musta on kiva olla kotona. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Edelleen Tuisku pyöräilee meille syömään iltapalaa, kotona kaikilla on kiire omien treenien ja aikataulujen kanssa, äiti tekee edelleen maailman parasta ruokaa ja imuroiminen on musta edelleen inhottavaa. Keittiönpöytä ei edelleenkään pysy siistinä puoltapäivää kauemmin ja naapurin katolisen lastentarhan tenavien katselu aamuisin saa mut yhä hymyilemään. Vieläkin haaveilen ikuisuusprojektista nimeltä olkkarin tapetointi ja joka aamu auton kiekkoa täytyy käydä kääntämässä. Ystävät on juuri niin ihania kuin lähtiessä ja samoja paskoja juttuja heitetään edelleen

Terveisiä pohjoisesta<3

Mä nautin työttömän arjesta, joitain työhakemuksia oon laitellut mutta en jaksa stressata. Teen töitä kun niitä on, ja silloin kun ei ole tullaan toimeen sillä millä pystytään. Oon tyytyväinen kun tilillä on sen verran rahaa että saadaan aina ensikuun vuokra maksettua. Ja että jos haluan mennä käymään tovereiden kanssa Vakkarissa ottamassa parit vain hyvän päivän kunniaksi, mulla on siihen euroja taskunpohjalla. Elämä kantaa ja silleen. Ja kaikesta ylimääräisestä säästetään tällähetkellä jo seuraavaan lomakassaan. On helppoa verrata että tarvitsenko uudet farkut ja paidan, vai säästänkö mielummin ja oon taas pian riippumatossa jossain kaukaisuudessa. Kaikessa on oikeastaan kyse vain priorisoinnista. Köyhäilen mielummin Suomessa, syön nuudeleita ja säästän kaikesta mahdollisesta, kuin eläisin täällä jatkuvasti tasapaksusti ja tylsästi. Satakertaa mielummin muistelen lämmöllä säästöprojektia ja kaikkea mistä jouduin luopumaan samalla kun huljuttelen varpaita lämpimässä meressä kylmä kola kädessä. Silloin kaikki tuntuu sen arvoiselta, ja sen tekisi heti uudestaan. 

Toivottavasti tästä sai edes jostain nurkasta kiinni siitä mitä mun elämässä on tapahtunut kotiinpaluun jälkeen, mutta tosiasiassa mun elämä on aivan kuten tämä teksti- kaaos.Toistaiseksi keskityn kuitenkin vain ja ainoastaan oleelliseen: olemaan onnellinen. Ja tällähetkellä onnellisuus on koti-iltoja teekuppi kädessä, pitkiä aamuja, koiruuden silittämistä ja onnistuneita treenejä. Iltapala hetkiä tovereiden kanssa ja kylmää olutta Vakkarin yläkerrassa paras ystävä vierellä, omalla autolla ajelua ja tulevan viikonlopun suunittelua.

onnellista loppuviikkoa kaikille

-julia